Tänään mennään kovasti jälleen aiheen vierestä, mutta se suotakoon, sillä uskon, että teilläkin on hauskaa.
Tänään liikutaan nimittäin luonnontieteiden puolella.
Meille suomalaisille citykanit ovat tuttu ilmiö. Nuo pienet (tai vähän isommatkin) pupeltajat loikkivat paitsi maalla ja metsissä, myös nykyään jo pitkin kaupunkeja. Ne ovat suloisia ja herttaisia ja hauskoja nähdä.
Meillä Lontoossa kaduilla loikkii jotain ihan muuta.
Tutustuin tähän "ihan muuhun" kerran sattumalta, kun olin illalla tulossa pimeän laskeuduttua yksin kotiin ja kaivelin avaimiani talomme edessä. Minulle tuli tunne, että joku on aivan lähelläni ja katselee minua ja kun käänsin pääni, säikähdin pahemman kerran.
Lähelläni oli nimittäin iso karvainen eläin.
Tässä kuvassa kettu on jo loikkimassa pois, mutta pienen hetken ajan se oli vain muutamien metrien päässä minusta ja tuijotteli minua enkä aluksi edes tajunnut, että kyseessä on kettu. Eläin näytti vain pelottavalta, isolta ja takkuiselta koiralta, jonka omistajaa ei näkynyt missään.
Ketusta alkoi tulla vitsi. Tulin kotiin mihin aikaan illasta tahansa, aloin törmäilemään siihen. Se tuijotteli minua kaukaa talomme vieressä olevan asuttamattoman työmaarakennuksen katolta. Se kurvasi eteeni kadunkulmalla talon takaa. Aloin jopa vitsailemaan, että Englantilaistunut Herrasmieheni on palkannut ketun vahtimaan, mihin aikaan ja kenen kanssa tulen kotiin hänen ollessa työmatkoillaan!
Ketusta oli tullut stalkkeri.
Jossakin vaiheessa Englantilaistunut Herrasmieheni kertoi nähneensä asuntomme isojen terassinovien alareunassa pieniä kuonon jälkiä. Epäilin asiaa hieman ja syytin mielessäni vierailulla käynyttä pientä kummityttöäni ikkunoiden klähmimisestä. Ja meidän terassimmehan oli sitä paitsi tiiviisti aidattu.
Jonkin ajan kuluttua Englantilaistuneella Herrasmiehelläni oli asiasta todistusaineistoa.
Vauhdikas ja epäselvä kuva terassiltamme osoitti, että pienelle aidatulle pihallemme tosiaan silloin tällöin säntää kettu. Kettu pyörii ja tuijottelee isojen terassienovien takaa ja saa kuulemma aikaan kiusaantuneen olon tuijotuksellaan.
Eikä se vielä mitään. Ketusta oli tullut äiti. Eräänä aamuna iso kettu ja kolme pientä kettua leikittelivät pihamme vieressä pikkukettujen hyppiessä ilmaan sähköjänisten lailla. Neljästä ketusta ei voisi seurata hyvää...
Ja eihän siitä seurannutkaan. Pikkukettuja alkoi vilistä pihallamme pimeän laskeuduttua.
Olimme eräänä iltana juuri puhumassa ketuista Englantilaistuneen Herrasmieheni esitellessä minulle kännykkäkameralla otettuja sumeita kuvia ja minun päivitellessäni niitä, kun terassinoveltamme kuului mäjähdys.
Oven takana oli kettu. Itseasiassa melko isokin sellainen.
Ja sille saapui seuraa.
Ja jos tämä ei jo olisi ollut tarpeeksi friikkiä, niin lopputulos sitä vasta olikin. Ne olivat nimittäin tuoneet pihallemme myös pienen käsisahan!
Siis ihan tosi, stalkkerikettuni on lisääntynyt kokonaiseksi tiimiksi ja selvittänyt missä asun ja käy nyt koputtelemassa lasioveni takana omalla pihallani käsisaha suussa minua uhkaillen!
How creepy is that?!?
Lontoo kiittää ja kuittaa. Vaihdetaan pelottava citykettu söpöön citykaniin.