Quantcast
Channel: OSTOLAKOSSA
Viewing all articles
Browse latest Browse all 968

Veikeät huulikristallit

$
0
0
Vähän aikaa sitten sain Lontoossa ihanan yllätyksen, kun postimies oli kiikuttanut talomme vastaanottotiskille minulle Suomesta paketin. Paketti tuli täytenä yllätyksenä ja sen lähättäjänä oli Berner.


Ja mitä ihanuuksia sieltä paljastuikaan! Clarinsin tämän kesän Splendours-lookin tuotteita, joista varsinkin muutama oli kutkutellut mieltäni jo etukäteen.


Palailen muihin tuotteisiin myöhemmin, mutta en malta olla esittelemättä jo aiemminkin kovasti fiilistelemiäni Instant Smooth Crystal Lip Balmeja, joita paketti toi tullessaan kolmen kappaleen verran.


Veikeän näköiset huulipunat lupailevat huulille paitsi hoitavuutta, myös väriä punien runsaspigmenttisen keskustan avulla.


Punat lupaavat myös tasoittaa sekä täytelöittää huulia, mutta jälkimmäinen syntynee lähinnä kosteuttavien partikkeleiden avulla eivätkä punat sisällä mitään huulilla kihelmöintiä aikaansaavaa.


Sävyjä on olemassa neljä ja sain niistä itselleni tosiaan kolme.


Kaksi sävyistä vaikuttaa helpolta ja turvallisilta, mutta kolmannen kokeilu oli jännittävämpää. Millainen lopputulos sen kanssa oikein tulisi?


Sävy 05 Crystal Rose vaikutti joukon turvallisimmalta sävyltä.


Se oli helppo levittää huulille tasaisesti ja huulet jäivät sen jäljiltä sopivan kesäisen värikkäiksi, mutta silti sopivan arkisen hillityiksi. Tämä olikin mainio jokatilanteen sävy.


Sävy 06 Crystal Mandarin oli nimensä mukaisesti punaoranssi sävy.


Tämäkin sävy on raikas, sekä ihanan kesäinen.


 Tällaisen punan sipaiseminen huulille tuo lookkiin mukavasti pirtsakkuutta, muttei tee siitä kuitenkaan yliampuvaa.


Kolmikon viimeinen kokeilemani sävy oli se, jota odotin suurimmalla jännityksellä. 


Samalla se osoittautui myös joukon suurimmaksi pettymykseksi. 


Sävy 08 Crystal Berry ei paitsi ole yhtään minun sävyni tummuutensa vuoksi, oli se myös hieman liian haastava sävy saada levittymään huulille tasaisesti.


Ongelmana kun oli, että puikon runsaspigmenttinen sydän antoi paljon väriä ja läpikuultavat reunat vain vähän, joten voimakaspigmenttinen puna oli haastavaa saada leivttymään tasaisesti joka puolelle huulia niin, etten näyttänyt verenhimoiselta vamppyyrilta. Tai mustikoita syöneeltä pikkulapselta vaihtoehtoisesti.
 

Tällä sävyllä aikaansaatu lookki ei ollut yhtään minua, mutta kahdesta ensimmäisestä punasta pidin sävyjen puolesta kyllä kovasti.


 Koostumukseltaan huulipunat olivat huulilla ihania, sillä ne liukuivat huulille hyvin, tuntuivat mukavan ohuilta ja kosteuttavilta sekä näyttivät herkullisen kiiltäviltä olematta millään lailla tahmeita.


Minusta onkin aivan ihanaa, että merkit tuovat aika ajoin tällaisia hieman erinäköisiä tuotteita esiin ja etteivät kesäpunat ole aina vaan niitä samoja punalaatuja eri sävyillä varustettuina vaan.


Joko te olette kokeilleet Clarinsin Instant Smooth Crystal Lip Balmit? Tai kiinnostuitteko kokeilemaan?
  

Lopuista Splendours-lookin tuotteista tulossa enemmän juttua toiste!

Viewing all articles
Browse latest Browse all 968

Trending Articles