Käytin viime vapaillani loppuun erään ihonkosteuttajan, jonka tyyppiset tuotteet tuntuvat nykyään olevan harvassa, joten päätin tehdä tuotteelle ihan oman postauksensa.
Sain nimittäin Yves Rocherilta jonkun aikaa sitten kokeiltavakseni merkin uuden vartalolle tarkoitetun Beautifying Dry Oil -kuivaöljyn, joka lupailee iholle heleytystä ja silkinpehmeää lopputulosta.
Kuivaöljyt ovat koostumukseltaan öljymäisiä kosteuttajia, mutta toisin kuin tavalliset öljyt, on niiden koostumuksia muokkailtu niin, että ne imeytyvät iholle nopeasti eivätkä jää tuntumaan rasvaisilta.
Kuivaöljyt ovatkin siis mukavia tuotteita niille, joiden iho kaipaa lisäkosteutusta, mutta jotka tahtovat ohuita ja lähes rasvattoman tuntuisia koostumuksia. Tämä kyseinen kuivaöljy sisältääkin kuulemma brasilialaisen Andirobapähkinän öljyä, joka on omega-9-rasvahappopitoisuudeltaan korkeaa.
Minulla ei ole hetkeen ollut käytössäni yhtään kuivaöljyä, sillä tykkään itse loppujen lopuksi enenmän voidemaisemmista tuotteista. Öljyt pitävät ihon pehmeänä ja estävät kosteuden haihtumista, mutta eivät sisällä yleensä samalla lailla iholle lisäkosteutusta tuovia aineosia kuin monet vartalovoiteet. Todella kuivan ja helposti hilseilemäänkin lähtevän vartalonihoni kanssa onkin siis suositeltavampaa käyttää ihan kunnon rasvoja.
Tämä kuivaöljy tuntui iholla kosteuttavalta ja jätti ihon mukavan heleäksi, mutta sen kosteustehot eivät riittäneet iholleni täysin. Tuote sopikin parhaiten kevyeksi kosteuttajaksi päiväkäyttöön, mutta oli aivan liian ohut jatkuvaan yökäyttöön ja käytettyäni tätä ainoana kosteustuotteena vartalollani viikon etelänloman ajan huusi ihoni kotiintultuani lisää rasvaa pintaansa.
Suosittelen tuotetta kuitenkin niille, jotka tykkäävät kevyistä koostumuksista ja joiden iho on melko normaali tai vain hieman kuiva. Muuten kannattanee suosiolla kääntyä tuhdimpien vartalovoiteiden puoleen.
Tuotteen voi ostaa itselleen Yves Rocherin verkkokaupasta tämän mainoslinkin kautta
.
Miten on, oletteko te kuivaöljyjen ystäviä ja miltä merkeiltä olette niitä bonganneet? Itselleni on tämän tuotteen lisäksi tuttu ainakin Ahavan kuivaöljy.