Kuten kerroin, jäin töistä opintovapaalle ja minulla alkoivat tänään estenomin opinnot. Ihanat työkaverini olivat kuitenkin niin innolla saattamassa minua opintielle, että he olivat satsanneet hommaan melkoisesti.
En päässyt jättämään työpaikkaani ihan helpolla, sillä pääni menoksi oli tietysti keksitty jotain pientä.
Paitsi että sain juoksennella pitkin laivaa Muumisuunnistuksen, kuvasuunnistuksen sekä Sea Life -suunnistuksen polkujen perässä, yllätettiin minut myös eräänä iltana hakemalla minut kesken työntekoni myymälästä laivamme promenadella käynnissä olevaan tanssikouluun esiintymään...
Pienen jäynän teon jälkeen homma kuitenkin helpotti. Kun laiva viimeisenä aamunani saapui satamaan, oli myymälässä minulle pieni yllätys.
Ihan totta, opiskelijalle kynäkakku! How cool is that?!
Kääretorru oli kortisteltu opiskelijateemaan sopien niin hienoksi lyijykynäksi, että eihän sitä meinannut raaskia edes syödä...
Opiskelija tarvitsee opintoihinsa tietysti myös repun, joten sellainenkin tälle ekaluokkalaiselle oltiin hankittu. Reppu sisälsi niin (sattumalta haalareitteni väriin sopivasti sointuen päällystetyt) vihot, muistilaput, kynät kuin kumitkin sekä kaiken opiskelun kannalta tarpeellisen (ja tarpeettoman).
Oma suosikkini oli penaali, joka sisälsi niin terävät kynät kuin ne hhhmm... isompien tyttöjen kumitkin ihan siltä varalta, että tekisin virheitä. Ja tässä yhteydessä viivotinkin on tietysti mukava lisä!
Ehdin olla työpaikassani yli kolme vuotta, mikä ei oikeastaan ole vielä kovin pitkä aika, mutta tarpeeksi pitkä aika siihen, että ihaniin työkavereihin ehti kiintyä kovasti. Vaikka laiva onkin työympäristönä varsin tiivis ja se, ettei yöksi pääse omaan rakkaaseen kotiin omien tärkeiden läheisten luo kiristääkin aina aika-ajoin tavalla tai toisella hermoja, on ihmisistä senkin vuoksi tullut helposti sitäkin läheisempiä. Samat ihmiset ovat ne viimeiset, jotka illalla ennen hyttiin vetätymistä näet ja samat ihmiset ovat myös ne ensimmäiset, jotka aamulla hytistä poishipsiessään näkee.
Olin etukäteen varma, että itken viimeisen matkani aikana moneenkin otteeseen ratkaisuani, mutta onneksi äidiltäni oli löytynyt äitimäisen viisaat sanat tähänkin tilanteeseen minua etukäteen auttamaan: "Muista Virve, että ihminen itkee vaikka vanhoja villasukkia jos vaan tietää, että joutuu niistä luopumaan."
Ja tottahan se on. En siis parkunut, vaan lähdin hymysuin kohti uusia haasteita tietäen, että minulla on aina paikka, jonne palata, mutta että olen silti ottanut rohkean askeleen ja astunut eteenpäin elämässäni.
Uusi innokas estenomiopiskelija kiittää ja kuittaa tältä päivältä! Olen niin täynnä intoa ja tarmoa oppimaan kaikkea uutta kosmetiikasta ja jakamaan sitä tietoa teillekin! Toivottavasti päästään pian vauhtiin!