Tämän päivän tavarasta luovuin jo itseasiassa eilen.
Minulla oli blogissani myynnissä DKNY:n käsilaukku, joka oli jäänyt minulla vaille käyttöä. Laukku löysi onneksi uuden omistajan ja on nyt erään toisen onnellisen omistajan käsivarsilla.
Yritän luopua muutamista muistakin käsilaukuistani, sillä loppujen lopuksi minulle itselleni riittäisi aivan hyvin, jos omistaisin vain muutamia tarkkaan harkittuja laukkuja. Pidän käsilaukuista, joten joistakin luopuminen on varsin hankalaa, mutta yritän muistuttaa itseäni, että muutamalla pärjää varsin hyvin ja vähäiselle käytölle jääneet ovat aivan turhia säästellä, olivat ne sitten kuinka kauniita tahansa.
Kuinka monta käsilaukkua te omistatte?