Kuten monet teistä varmasti tietävätkin, muutin tosiaan reilu viikko sitten pois soluasunnostani ihan "oikeaan" kunnon asuntoon.
Kuin tein muuttopuuhiani, järkytyin jälleen tavaroiden määrästä. Olin kuvitellut saaneeni vähennettyä tavarakasojani hyvin, mutta kun kaikki tavarat iski laatikoissa, kasseissa ja nyssäköissä keskelle pientä soluhuonettani, olikin niitä määrällisesti yhtäkkiä yllättävän paljon.
"Mistä nuo kaikki tulivat ja minne minä saan ne kaikki mahtumaan?" ajattelin. Olin entistäkin varmempi, että tavaroiden karsintaa on tehtävä kahta tehokkaammin.
Kun sitten vein tavarat uuteen asuntooni ja järjestelin ne kaappeihin ja laatikoihin, ei niitä yhtäkkiä enää tuntunutkaan olevan niin paljon. Kaikki tavarat löysivät paikkansa eikä tavaroita tursua mistään. Oho.
Ja niin minuun iski motivaation puute.
Isommassa asunnossa tavaraa ei enää tunnu olevan samalla lailla liikaa kuin pienemässä soluhuoneessa.
Olen päivittäisestä yhden tavaran tavaranvähennystahdistani hyvin edellä, joten eihän minulla ole huolta. Karsin jo muuttovaiheessakin paljon ylimääräistä tavaraa pois. Mutta silti tuntuu, että jotain pitäisi tehdä. Ja silti samalla tuntuu, etten saa aikaan mitään kunnon inspiraatiota.
Olen pohtinut inspiraationpuutettani jo muutaman viikon ja päättänyt, että yritän vain fokusoitua kerralla johonkin. Pienen inspiraation olen jo löytänyt, mutta siitä lähiaikoina lisää tarkemmin...
Apua, vertaistukea tai tsemppausta? Kuinka otteesta lipeämään päässeen motivaation voisi taas tavoittaa?