Olen saanut blogini kautta testattavakseni muutamia Bobbi Brownin tuotteita merkin rantauduttua Suomen kamaralle ja ajattelin vihdoin alkaa jakamaan omia kommenttejani niistä.
Silmämeikkituotteiden puolelta esittelinkin jo merkin Extreme Party Mascaran, josta olen pitänyt kovasti.Nyt haluaisin kuitenkin syventyä tuotteeseen, jonka itse kosmetiikkaguru Paula Begounkin on kirjassaantäpäyttänyt loistavaksi.
Bobbi Brownin Long-Wear Gel Eyeliner on passelia jatkoa geelilinerikokeiluilleni, joita suoritin vähän aikaa sitten menestyksekkäästi IsaDoran geelilinerilla.
Merkin geelilineri on ollut kosmetiikkapiireissä kovasti kehuttu tapaus, joten odotukseni olivat tietysti korkealla. Helsingin Stockalla myytävä ihanuus kustantaa muistaakseni 26 euroa, mutta pieni purkki on käytössä tietysti riittoisa kuin mikä kunhan sen vaan muistaa käytön jälkeen sulkea kunnolla, jottei tuote pääse kuivahtamaan.
Sain mukana tietysti myös asiaankuuluvan Ultra Fine Eye Liner -siveltimen (n. 24 €), jonka litteänleveällä siveltimellä voi taikoa niin kapeampaa kuin paksumpaakin jälkeä riippuen siitä, missä kulmassa siveltimellä luomea vasten pirtelee.
Ihastuin aiemmin esittelemässäni IsaDoran geelilinerissa siihen, kuinka kynämäisen pehmeää jälkeä tuotteella sai aikaan. Ilokseni tämäkin kykeni samaan. Tuotetta on kommentoitu montaa vastaavaa geelilineria hitaammin kuivahtavaksi ja hieman kuivemmaksi, mikä antaa tuotteelle hyvää työstöaikaa ja mahdollistaa pehmeän ja vähemmän terävän jäljen. Itse en ylläolevassa kuvassa niinkään työstänyt tai erityisemmin pehmennellyt linerin jälkeä. Otin sitä vaan siveltimeen hieman vähemmän ja levittelin sitten saaden jäljestä kynämäisemmän pehmeän.
Kun samaa lineria kuitenkin ottaa samaan siveltimeen hieman enemmän, tulee jäljestäkin skarpimpaa ja melkein kuin rajaustussilla tehtyä, muttei silti kovan näköistä. Sävy on intensiivisempi ja jälki terävämpää, mutta silti makuuni sopivan pehmeää.
Monitoimisia tuotteita rakastavana pidinkin siis suuresti siitä, kuinka voin samalla tuotteella saada niin pehmeämpää arkijälkeä kuin skarpimpaa juhlajälkeä. Mitä vähemmän tuotteita meikkipussissa ja mitä monikäyttöisempiä ne ovat, sen parempi!
Rajaus lupailee nimessäänkin jo pitkäkestoisuutta ja olen kokenut sen kestäneen luomillani erinomaisesti, mutta rehellisyyden nimissä minun on todettava, ettei minulla ole oikeastaan ollut koskaan ongelmia rajauksien keston kanssa. Olisikin mielenkiintoista kuulla, kuinka joku haastavasilmäisempi on tämän pysyvyyden omissa silmissään kokenut?
Tämä mukavuus lunasti paikkansa aktiivikäyttöisten tuotteideni joukosta päätyen lähes päivittäiseen käyttöön!
Oletteko te kokeilleet Bobbi Brownin geelirajauksia? Tai onko teillä geelirajaussuosikkeja joiltakin muilta merkeiltä?