Olen kirjoittanut tätä blogia yli viisi vuotta ja se on muotoutunut vuosien myötä paljon -aivan kuten minäkin. En (luojan kiitos!) ole se sama ihminen, mitä olin silloin ja voi jestas, mitä kaikkea sinä aikana onkaan tapahtunut! Olen vaihtanut työpaikkaa, kaupunkeja ja jopa maatakin sekä käynyt paria kouluakin. Joskus toin blogin puolella esiin jopa hitusen noina vuosina olleita ja vaihtuneita parisuhdekuvioitakin, mutta ne olen onneksi osannut sittemmin jättää täältä pois.
Nykyään blogini kulkee melko voimakkaasti tuote-esittelyjen linjalla, sillä ne ovat sitä, mistä tykkään itse tällä hetkellä eniten kirjoittaa. "Tässä on tuote, tätä mieltä minä olen, entäpä te?" on tekstityyppi, josta itse tykkään eniten.
Välillä on kuitenkin kivaa kertoa, mitä itselleen oikeasti kuuluu ja saada lukijatkin muistamaan, että täällä näytön takana kirjoittaa ihminen, jolla on ihan oikea elämä. Ja joskus ne oikean elämän oikeat asiat vaan ovat niin ihania, ettei niitä malta pitää sisällään.
Tällä hetkellä elämä nimittäin tuntuu todella ihanalta. Sanokoon kuka vaan mitä tahansa onnen kätkemisestä ja aarteen peittämisestä, mutta minä sanon nyt, että elämä on upea juttu.
Ensimmäinen lukuvuosi estenomin opintoja on viimeistä tenttiä vailla paketissa ja ympärilläni on ihania ihmisiä. Olen viettänyt kevään ihanassa asunnossa, johon vuokrasuhteeni loppuu kesäkuun jälkeen ja olen sen jälleen siinä samassa parin vuoden takaisessa tilanteessa: asunnoton kesän ajan. Joku voisi ahdistua tästä ajatuksesta, mutta minusta se on tällä hetkellä ihanan vapauttava. En ole sitoutunut minnekään, elämä tuntuu mahtavalta seikkailulta ja sen yllättävät ylä- ja alamäet ovat vain osoitus sen mielenkiintoisuudesta. Joku voisi kutsua tällä hetkellä hieman kimuranttia tilannettani kurjaksikin, mutta sehän nyt on vain näkökannasta kiinni, kuinka asiat ottaa.
Lähden kesäksi jälleen seilaamaan töiden merkeissä laivalle ja toivottavasti nautin siinä sivussa elämästänikin. Otin viime kesällä tavoitteeksi, että teen ihania asioita ja vietän mahtavan kesän. Tein sellaisia, minulla oli ympärilläni ihania ihmisiä mahdollistamassa sitä ja päädyin lopulta heittämään koko elämäni ympäri aloittaen vihdoin ammattikorkeakouluopinnot ja muutettua takaisin Suomeen minulle niin rakkaasta Lontoosta.
Koska elämä on kuitenkin täynnä ihania yllätyksiä, jotka eivät aina välttämättä ole yllätyksiä vaan joskus vaan määrätietoisten päätösten ja niitä kohti menemisen summia, on minulla iso ilo kertoa teille, että syksyllä minua kutsuu jälleen Lontoo. Viime kesästä oppineena olen jälleen uskaltanut tehdä rohkeita päätöksiä ja muistanut, että vaikka niiden tekeminen välillä tuntuukin suunnattoman vaikealta, täytyisi vaistoon aina luottaa eikä jumiutua tilanteisiin, joissa olo ei tunnu kotoisimmalta.
En keskeytä opintojani, vaan saan tällä kertaa yhdistää upeaan Lontoossa asumiseen toisenkin upean asian. Lähden nimittäin vaihtoon opiskelemaan London College of Fashioniin kosmetiikan kemiaa. Ja olen siitä aika pirun innoissani!
Viimeksi kaikki tosin oli helpompaa, sillä en ollut Lontoossa yksin, vaikka asioita siellä itsekseni sainkin kiitettävästi hoidella. Tärkeimmät läheiset ihmiset ovat kuitenkin siitä ihania, että vaikka he ovat aina tukena ja auttamassa, kannustavat he samalla tekemään asioita tietäen, että toinen pystyy kyllä tekemään ne itsekin kasvaen siinä samalla. Itse viisastuin tuon Lontoon vuoteni aikana suunnattomasti ja nyt olen valmis kokeilemaan pärjätä siellä seuraavan lukukauden ihan omin nokkineni -toivottavasti kuitenkin uusiin ihmisiin tutustuen ja vanhoihin tuttuihin yhteyttä pitäen.
Minut hyvin tuntevat ihmiset tietävät, että ole äärilaitojen ihminen lähes kaikessa: joko asia tehdään kunnolla ja siihen heittäydytään täysillä tai sitten sitä ei tehdä ollenkaan. Nyt olisin valmis heittäytymään tulevaan kesään täysillä ja sen jälkeen taas nauttimaan Lontoosta.
Mitä teille kuuluu?