Meikkaaminen on ihan kivaa, mutta itse pidän enemmän ihonhoidosta. Tykkään siitä ajatuksesta, että teen iholleni hyvää ja huolehdin siitä. Tuloksia ei yleensä näe heti eikä ihoni ole tyädellinen, mutta ainakin yritän optimistisesti ajatella, että hyvät teot kyllä palkitaan lopulta.
Tykkään ihan erityisesti iltapesuhetkestä ja ihon puhdistuksesta. Aamumeikkaaminen on tylsää, mutta iltapuhdistus on ihanaa. Tykkään läträtä puhdistustuotteilla, suosin kaksoispuhdistusta ja haluan aina puhdistaa ihon vielä veden kanssa lopulta ja pyyhkiä sen kasvovedellä.
Tämän vuoksi onkin yksi tuotekategoria, jonka kanssa en itse ole päässyt sinuiksi ja se on puhdistuspyyhkeet.
En ole ennen suostunut käyttämään puhdistuspyyhkeitä oikeastaan ollenkaan. Viimeaikoina olen kuitenkin muutamaan otteeseen yrittänyt päästä niihin jyvälle, joten halusin herättää kanssanne niistä keskustelua.
Minulta löytyy kotoa JT Beauty Outletista blogin kautta saamiani suosikkisarjani Soap & Gloryn Off Your Face -puhdistuspyyhkeitä, joiden kanssa olen harjoitellut tuttavuuden tekemistä.
Periaatteellisella tasolla nämä ovat aivan mielettömän mahtava idea varsinkin silloin, kun hieman laiskottaa. Pyyhkeillä on helppoa ja nopeaa pyyhkiä iho puhtaaksi ja ainakin nämä tuntuvat puhdistavan ihon hellävaraisesti, mutta silti huolella poistaen jopa vesiliukoisen silmämeikinkin.
Aluksi olin hieman huolissani, jäisikö iholleni kuitenkin näiden jäljiltä vielä meikkiä, mutta kasvoveteen kostutetulla vanulapulla pyyhkiessäni saatoin aina huomata, että ihostani todellakin oli tullut puhdas. Siksi suhtautumiseni näitä kohtaan hämmentääkin minua hieman. Miksi pelkään näitä, vaikka nämä selvästi puhdistavat ihoni puhtaaksi?
Suurin kammoksumisen aiheeni on luultavasti ehdottomasti se, ettei ihoni tulisikaan tarpeeksi puhtaaksi. Tunnen sielussani, kuinka meikkijämät pyörivät ihollani yhä kosteusvoidetta sille levittäessä tehden iholleni hallaa aikaansaaden epäpuhtauksia ja vanhentaen ihoani ennenaikaisesti. En vaan kykene karistamaan ajatusta mielestäni. Tämän vuoksi olen käyttänyt puhdistuspyyhkeitä niin, että pyyhin ihoni niillä ensin, mutta pesen sen silti vielä kaksoispuhdistuksen toisella aineella ja pyyhin kasvovedellä puhtaaksi. Se siitä nopeudesta ja näppäryydestä sitten...
Ongelmani on siis pahimman luokan psykologinen vaikeus, josta on ilmeisen vaikeaa päästä yli ilman terapiaa.
En itsekään ihan täysin ymmärrä omaa suhtautumistani, sillä puhdistusliinat ovat minustakin näppäriä. Ymmärrän täysin niitä, jotka pitävät pakettia yöpöydällään ihan siltä varalta, että heidän tekee joskus (alkoholin vaikutuksen seurauksena tai ilman) mieli vaan kaatua sänkyyn ilman iltapesuille menoa.
Ymmärrän myös, kuinka kätevä apu nämä ovat matkustaessa, mökillä ollessa, festareilla rymytessä sekä ihan vaan niille, joiden iho ei kestä vedellä läträämistä. Ja silti minä vaan aina mietin, että eivätkö muut tunne samoin?
Olen vienyt itse pohdintani niin pitkälle, että tunnen myös ekologisesti ajateltuna pahaa mieltä jokaisesta kuluttamastani puhdistuspyyhkeestä. Turha tässä on Äiti Teresaksi ryhtyä, mutta tämä on asia, jossa minäkin voin sentään säästellä luontoa.
Puhdistuspyyhkeet ovat kuulemma Englannissa maan myydyin puhdistustuotekategoria, mutta minä en vain lämpene niille.
Mikä on teidän suhtautumisenne niitä kohtaan?