Quantcast
Channel: OSTOLAKOSSA
Viewing all articles
Browse latest Browse all 968

"No ainakaan et haise pahasti."

$
0
0
Minulla on ollut dödökokeilussa tällä kertaa viimeviikot Rexonan Ultra Dry Cotton 48h antiperspirantti, jonka tietysti valitsin kaupassa itselleni sen puhtaalta kuulostavan nimen vuoksi.


Haluan, että dödöni tuoksuu nimenomaan puhtaalle. Sellaiselle puhtaalle pyykille tai dovemaisen puhtaalle. Oikein sellaiselle saippuaisen puhtaalle. Tämä ei nyt ihan yltänyt niihin ulottuvuuksiin, mutta tuoksui kyllä ihan mukiinmenevän freesille ja puhtaalle.


Tykkään dödöistä, joissa on reilun kokoinen kuula. Tässä mentiin keskivertokoolla, mutta kelpuutin sen hyvin. Tätä pienemmät ovat kuitenkin jo kategoriaa "ärsyttävän snadi" ja välttelen niitä mielelläni.


Pidän myös dödöistä, joiden pakkaukset on suunniteltu niin, että tuote on automaattisesti kuulaa kohti valutettuna. On huomattavasti näppärämpää, kun ei itse tarvitse yrittää jossain vaiheessa tuotteen käyttöikää muistaa aina kääntää pakkausta ylösalaisin seuraavaa käyttökertaa silmälläpitäen ja pahimmassa tapauksessa yrittää tuotteen muotoilun vuoksi vielä keksiä, mikä olisi se paras kolo, jossa tuotetta voisi säilyttää, jotta se myös pysyisi ylösalaisin. Pakkaus saakin designinsa puolesta minulta ison plussan.


Dödöön on ympätty mukaan myös auringonkukansiemenöljyä (INCI-listalla neljäntenä, tosin vain juuri ennen viidentenä tulevaa hajustetta), eli sillä on myös tavoiteltu kainaloita täysin kuiviksi raastamatonta efektiä. Plussaa tästäkin.


Mitä itse käyttötehoihin tulee tämän tuotteen kanssa, on se ollut minulla melkoisen keskivertoluokkaa. Perushikoilu on pysynyt kurissa melko hyvin, mutta vaikken mikään erityinen hikoilija olekaan, niin ei pitävyys ole  välttämättä ollut sataprosenttista ihan täysin aamusta iltaan. Tämän puolesta antaisin tuotteelle arvosanaksi kahdeksan.

Hurja tahraajakaan tämä ei ole ollut, mutta en tätä silti ihan tahraamattomaksikaan voisi kutsua.



Tykkään kokeilla näitä edullisia perusdödöjä enkä oikeastaan edes odota, että tekisin mitään superlöytöjä. En ole koskaan elämässäni tainnut ostaa samaa dödä kahteen kertaan (okei, Lumenen Arctic Aquaa ja edesmennyttä Nanoelin dödöä kyllä) ja vaikka joku dödö olisikin loistava, en malttaisi olla kokeilematta kaikkea muuta tarjolla olevaa. 


Oletteko te kokeilleet tämän dödön? Tai millaisia dödöshoppailijoita te olette? Oletteko löyttäneet sen luottotuotteenne, johon aina turvaudutte, vai kokeiletteko kukasta kukkaan hyppien kaikkia?

Viewing all articles
Browse latest Browse all 968

Trending Articles