Terveisiä taas täältä Lontoosta!
Normaalisti blogini päivittyy joka päivä, mutta parina viimepäivänä täällä on ollut hiljaisempaa. Tämä johtuu täysin siitä, että tämä bloggaaja on ollut täysin työllistetty ja syventynyt totaalisesti opintoihinsa!
Koulu alkoi virallisesti tiistaina, mutta kävin viimeviikolta ilmoittautumassa opiskelijaksi ja sain käsiini opiskelijakorttini -taikakortin, joka avasi minulle mahdollisuuden lainata koulun kirjaston kirjoja. Ja voi jestas, mitkä paratiisin portit minulle sen myötä aukenivatkaan!
En yksinkertaisesti ole malttanut pysyä pois kirjastosta. Aluksi tämä johtui siitä, että löysin vaikka mitä kiinnostavaa kirjallisuutta, jota halusin kahlata läpi omien intressieni vuoksi. Kirjasto sisälsi hyllykaupalla materiaalia tuotteiden brändäämisestä, markkinoinnista ja kaikesta trendeihin liittyvästä. Pääpaino on muodin puolella koulun ollessa College of Fashion, mutta kaikkea voi hienosti soveltaa kosmetiikankin puolelle.
Kirjaston aukioloajat ovat aivan upeat, sillä toisin kuin ammattikorkeakouluni lähinnä toimistoaikoihin verrattavat aukioloajat, ovat nämä paljon laajemmat: arkisin kirjastossa saa istua aamu yhdeksästä ilta kymmeneen ja viikonloppuisinkin kirjasto palvelee kuuden tunnin ajan molempina päivänä. Olen jo useaan otteeseen viettänyt koululla kellon ympäri aikaani suostuen poistumaan kirjaston tiloista ja lukusaleista vasta kymmeneltä illalla.
Mitä muuta minä olen täällä sitten lukenut? Aluksi innostuin itse poimimaan minua kiinnostavia kirjoja hyllystä, mutta sitten kaivoin käsiini kurssimateriaalien kirjalistauksen. Listaus sisälsi muuttavan olennaisen opuksen, mutta niiden lisäksi paaaaljon lisäluettavaa ja minähän tietysti syöksyin innolla tuon lisäluettavaa kimppuun ymmärtääkseni luennoilla mahdollisimman paljon.
Ja hyvä niin, sillä luennot voisivat muuten olla hieman hankalia. Opiskelen täällä mm. pakkausteknologiaa ja kiinnostuin siitä suunnattomasti kirjoja itsenäisesti läpikahlatessani. On ollut todella mielenkiintoista lukea, mikä on pakkaustrendinä niin kosmetiikan kuin ruuankin alalla ja mitä seikkoja pakkausten valinnassa on otettava huomioon. Suurinta haastetta minulle tuottaa kuitenkin itse kosmetiikan kemia, sillä nämä paikalliset neropatit ovat opiskelleet jo viimevuonna kaiken sen pohjatiedot, jonka minä vasta tänä vuonna opiskelisin Suomessa luokkatovereideni kanssa. Olenkin siis myös viettänyt aikaani kirjastossa opiskellen itsenäisesti raaka-ainetietoutta sekä mm. emulsioteoriaa ymmärtääkseni edes, mitä ihmettä reologian tunneilla edes aiotaan tehdä tai miten tuotteiden stabiiliutta testataan. Homma on ollut haastavaa, mutta hyvin mielenkiintoista siitäkin huolimatta.
Ajattelin aluksi ottaa ihan löysin rantein koulun puolesta ja keskittyä nauttimaan siitä "minun" Lontoostani, mutta nyt en todellakaan malta edes harkita mitään löysin rantein tapahtuvaa lähestymismetodia. Olen ehdoton joko-tai -ihminen ja minulla on nyt opiskelumoodi päällä. Imen siis itseeni tietoa sienen lailla kellon ympäri yrittäen saada mahdollisimman paljon irti vaihtojaksostani miettien samalla kuumeisesti päässäni, olisiko olemassa mitään keinoa, jonka avulla voisin rahoittaa opintoni Lontoossa ja saisin tilaisuuden ihan oikeasti opiskella kosmetiikkakemistiksi tässä oppilaitoksessa -se olisi enemmän kuin unelmien täyttymys, joten kaikki vinkit otetaan ilolla vastaan teidänkin suunnaltanne. Tällä hetkellä lukuvuosinaksu Englannissa kun olisi minulle £9000 johon rahkeita eivät todellakaan riitä kolmeksi vuodeksi varsinkaan, oli se sitten kuinka loistava sijoitus itseensä tahansa.
Älkää siis ihmetelkö, jos minusta ei tämän syksyn ainakaan kuulu niin aktiivisesti kuin mihin ehkä olette tottuneet. Yritän päästä takaisin postailurytmiin taas pian, mutta tällä hetkellä en vain ole malttanut irtautua pidemmäksi aikaa kouluni kirjastosta -josta tälläkin hetkellä postaustasi naputan.
Onko siellä näyttöjen takana muita opiskelijoita, jotka olisivat yhtä innoissaan opinnoistaan kuin allekirjoittanut on?
Ps. Pahoittelen kuvien laatua. En kehdannut ottaa kirjastossa kunnon kuvia, joten nämä omat iPadilla räiskittyjä.