Quantcast
Channel: OSTOLAKOSSA
Viewing all articles
Browse latest Browse all 968

Vastustamattoman pehmeä iho

$
0
0
Kerroin teille viime viikolla, kuinka pääsin ilottelemaan Lontoon Bootsissa kahmimalla sylini täyteen Nivean vartalovoiteita ja viettämään sitten kotonani iloisia iloisia hetkiä niitä itseeni hieroen. Ensimmäinen purkeista tyhjeni jo jonkun aikaa sitten ja toisenkin sain hupenemaan viimeiseen pisaraan asti juuri äsken.


Saatuani ensin todeta, että vartalovoiteista kevyin eli Express Hydration Body Lotion oli sekin jo varsin pätevä vartalonkosteuttaja, siirryin mielenkiinnolla kovempiin aineisiin. Niinhän sitä sanotaan, että jos miedommat aineet ovat jo tuntuneet kaikin puolin erityisen hyviltä, ei kynnys tujumpiin siirtymiseen ole välttämättä kovin korkea.


Astetta tujumpi vaihtoehto oli tässä tapauksessa Irresistibly Smooth Body Lotion, joka kuulosti nimensäkin perusteella jo juuri siltä, mitä minä yleensä vartalovoiteiltani haen. Tahdon niiden nimenomaan kosteuttavan ja hellivän ja jättävän ihoni ihanan pehmeäksi -ja vaikka sitten vähän rasvaisenkin tuntuiseksi mielellään.


Tämän koostumus lupailikin nimenomaan sitä syväkosteutusta, mutta ennen kaikkea tällä kertaa pitkäkestoista tuntua sekä ravita kuivaa ihoa karitevoin voimin. Ihan täydellisesti juuri sitä, mitä minä vartalovoidetta kaupassa valikoidessani tuotelupauksilta haen.


Koska tuotelupaukset nyt voivat olla melkoista totuuden kaunistelua, kurkistan aina mielelläni INCI-luettelonkin puolen. Kuten edellisessäkin kokeilemassani kevyemmässä versiossa, oli tässäkin paljon ihoa kosteuttavia aineita, mutta tämän koostumus oli jätetty edellistä tuhdimmaksi ja mukaan oli lisätty paitsi karitevoita myös kosteuden iholle lukitsevaa mineraaliöljyä. Se ei ihan tosi ole kirosana varsinkaan kuivalla iholla, se kun lukitsee ne kosteuttavat aineet alleen todella kivasti!


Käytössä voide osoittautui myös olevan juuri sitä, millaisista tuotteista ihoni unelmoi: edullinen, mutta tehokkaasti lupauksensa lunastava. Tuotteen koostumus oli edellistä ohutta emulsiota täyteläisempi, muttei vielä siltikään ihan hirveän paksu, olihan tämä kuitenkin pulloon pakattu ja käyttäjän oli saatava tämä sieltä sujuvasti ulos. Iho jäi tämän vartalovoiteen jäljiltä ihanan pehmeäksi ja kosteutetuksi ja tämä selätti hyvin ennen käyttöä iholla olleen kuivuuden. Tuote imeytyi iholle melko hyvin, mutta aivan kuten tämä lupaakin, jää tämä iholle tuntumaan hieman, minkä vuoksi itse pidin tästä ihan erityisesti.


Tämä kuivaihoinen käyttäjä oli ainakin hyvin tyytyväinen tähän edulliseen löytöön!

Oletteko te kokeilleet Nivea Irresistibly Smooth Body Lotionia?

Viewing all articles
Browse latest Browse all 968

Trending Articles