Työharjoittelussa naistenlehdessä

Minulla on ollut viimeisen reilun kuukauden ajan ilona saada tutustua kosmetiikan maailmaan naistenlehden näkövinkkelistä kurkkien työharjoitteluni ansiosta.

Minulla oli ollut jo varmasti noin viidentoista vuoden ajan haaveena, että minusta tulisi aikuisena kosmetiikkatoimittaja. Sen homman täytyi vaan yksinkertaisesti olla mielestäni aivan mahtavaa, sillä siinä saisi yhdistää kaksi minulle rakkainta asiaa: kosmetiikan ja kirjoittamisen.

Blogin pitäminen on ollut ikänkuin tuon ammatin leikkimistä ja laajentunut parin viimevuoden aikana melko hyvin mielessäni jo melko lähelle sitä. Kommunikoin maahantuojien, valmistajien ja PR-firmojen kanssa, kokeilen ja esittelen tuotteita ja kirjoitan niistä näkemyksiäni. Kuvittelin, että voisin pärjätä printtimediassakin siksi ihan hyvin.

Syy, miksi olin erityisen kiinnostunut menemään työharjoitteluun lehtitaloon oli, että halusin tietää, kuinka toimittajien ja merkkien välinen kommunikointi käytännössä hoituu. Kuka päättää jutut, kuka ne kirjoittaa, kuinka niihin tulevat tuotteet valikoidaan ja kuinka homma ylipäätään toimii. Ajattelin, että vaikka en koskaan lehtialalle päätyisikään tietäisin ainakin, kuinka lehden ihmisiä tarvittaessa kannattaa uutuuksien kanssa lähestyä, mikäli sen sijaan päätyisin kosmetiikka-alalla eri tehtäviin ja joutuisin joskus hoitamaan tuotakin puolta.

Kun aloitin harjoitteluni, olin valmistautunut keittämään kahvia ja järjestelemään kansioita sekä ihan vaan seuraamaan, mitä muut tekisivät. Kirjoitella saisin blogissa muutekin, joten se ei edes niinkään kiinnostanut minua. Nuo suunnitelmat kuitenkin käännettiin toisenlaisiksi jo heti alkuun, kun pääsinkin työstämään sisältöä lehden nettisivuille ja jopa itse lehteen.

Koska lehti, jossa olen harjoittelussa on maailmanlaajuinen ja useissa maissa ilmestyvä, käytetään sen printtiversion ja verkkojuttujen apuna hyvin paljon kansainvälistä materiaalia. Pääsinkin aloittamaan hommani etsimällä sen ulkomaalaisilta sivustoilta nettisivuille julkaisuja, joita voisin kääntää suomeksi. Helppo homma, ajattelin.

Vaan eipä muuten todellakaan ole! Kääntäminen englannista suomeksi ei itsessään ole haastavaa, mutta jos kosmetiikkajutut vain kääntää kuten ne on kirjoitettu, ovat ne hyvin usein aivan älyttömän huonoja lopputulemaltaan. Joku sanontatapa toimii englanniksi todella hyvin, mutta kuulostaa suomeksi aivan surkealta. Joskus jutun idea voi olla mahtava, mutta siinä saatetaan vaikka suositella tuotteita, joita ei meidän markkinoiltamme löydy. Koko jutun idea saattaa kadota täysin eikä sitä vaan voi käyttää. Tällöin teksti voi toimia inspiraationa, mutta lopullisella "käännöksellä" ei ole enää paljoakaan tekemistä alkuperäisen version kanssa.

Blogin puolella olen tottunut, että saan kirjoitella mitä tahdon, edustanhan vain itseäni. Kun sitten julkaisee lehden toimituksen nimissä sisältöä, täytyykin ymmärtää, ettei edusta enää itseään. Samalla täytyy myös ymmärtää, ettei hommassa voikaan enää jaaritella miten tahtoo, vaan tekstin on oltava ytimekästä ja iskevää. Siinä vaiheessa sitten viimeistään tajuaa, että onkin teknisesti aivan surkea kirjoittaja.

 

Ristiriitainen olo tulee myös siinä vaiheessa kun tietää, että esimerkiksi kiinnostava ja klikkauksia keräävä nettijuttu kertoo vaikkapa kymmenen toimivaa meikkivinkkiä, mutta niitä läpikäydessä ja mielessään suomeksi kääntäessä pyörittelee silmiään miettiessään, että puolet niistä on täyttä sontaa, jota en todellakaan henkilökohtaisesti allekirjoita. En minä kehottaisi ketään neutralisoimaan keltapohjaista ihoa roosapohjaisella meikkivoiteella tai julistaisi, että mineraaliöljyjä tai silikoneja tulisi välttää tai että iholle täytyy antaa meikittömiä päiviä, jotta se hengittää. Mutta entäs sitten kun jutussa lukee noin ja minun tehtäväni on vain kääntää sen sisältö?

Olen kuullut tutuiltani, jotka haaveilevat lehtityöstä, että olisi ihanaa päästä kirjoittamaan "oikeita juttuja ja oikeista asioista ja kerrankin kertoa totuuksia", mutta harmi vaan, ettei naistenlehti oikeastaan ole sille se oikea kanava -ainakaan minun mielestäni. Niin hassulta kuin se kuulostaa niin noin se vaan on. Myyvät lehtijutut keskittyvät kivoihin asioihin, esittelevät tuotteita positiivisessa mielessä tai vaikkapa vertaavat niitä keskenään, mutta harva naistenlehti on valmis julkaisemaan "vakavia" juttuja siitä, että esimerkiksi parabeenivouhotuksen voisi lopettaa tai mikä on vaikkapa eläinkokeiden tilanne nykypäivänä kosmetiikkateollisuudessa. Nuo aiheet ovat kiivasta keskustelua herättäviä eivätkä ollenkaan sellaista kepeän mukavaa luettavaa ja siinä missä bloggaajana minulle on ihan ok jos joku vetää herneen nenään kirjoituksistani ja mielipiteeni esittämisestä ei naistenlehdessä vaan voi mennä samoilla linjoilla. Naistenlehden täytyy miellyttää mahdollisimman monia.

Minä olen siitä periaatteellinen ihminen, että en suostu toimituksen nimimerkinkään alla laittamaan liikkeelle väitteitä, joihin en itse usko vaan kutistan sitten yksinkertaisesti ne kymmenen kohdan listat viiden kohdan listoiksi jos on tarve. Oikeasti taitavien lehtijuttujen kirjoitus on haastavaa ja vaatii koulutusta ja osaamista, jota itselläni ei ole. Samalla se myös tarkoittaa sitä, että yleensä juttuja kirjoittavatkin ne, joilla on journalistista osaamista muttei kosmetiikka-alan koulutusta.

Työharjoittelu on avannut silmiäni saaden minut mm. tarkkailemaan, kuka missäkin lehdessä sen minkäkin jutun on kirjoittanut. Onko jonkun lehden "kauneustoimittaja" vaikkapa se sama tyyppi, joka on tehnyt kannessa olleen julkkiksen henkilöhaastattelun ja näpytellyt vieläpä lehden parisuhde-ekstrankin? Tämä voisi antaa vihiä siitä, että hän on kadehdittavan taitava sananiekka, mutta ettei hänellä välttämättä ole sitä oikeaa asiantuntemusta tai ymmärrystä siitä, kuinka iho toimii tai mikä on kosmetiikan keinoin edes mahdollista. Ja toisaalta tarvitseeko sitä edes olla tuossa tapauksessa?

Toisaalta myös nimittäin alan rautainen ammattilainen voi olla aivan äärettömän huono tuottamaan artikkeleita. Ihmettelin vuosia sitten, kuinka eräs blogia pitävä kosmetiikka-alan ihminen tuotti lehtiin pyydettäessä laadukkaita juttuja nimellään, mutta hänen nettijuttunsa eivät millään yltäneet samalle tasolle. Nyt olen oppinut, kuinka paljon tekstejä oikoluetaan ja muokataan ja että huonompikin kirjoittaja voi vaikuttaa lehdessä hyvältä -aivan kuin huonomman artistinkin äänitykset saadaan studiossa kuulostamaan paremmilta.

Työharjoitteluni on ollut valtavan silmiä avaava kokemus, mutta oikeastaan eri tavalla kuin kuvittelin. Nyt annan huomattavasti enemmän kunnioitusta niille, jotka oikeasti tuottavat noita tekstejä ymmärtäen, että sujuvan lehtijutun kirjoittamisessa vaaditaan paljon muutakin kuin tietoa kosmetiikka-alasta. Mielessäni olen alkanut hyväksyä, että naistenlehdet ovat hyvä kanava uutuustuotteille ja yleiselle fiilistelylle ja ilmiöiden ja vaikkapa palveluiden esittelylle, mutta että ne "vakavammat", mielipiteitäkin jakavat jutut sopivat usein paremmin nettiin oman nimen alla kirjoitettuna, itse itseään edustaen tehtyinä. 

Olen nauttinut työharjoittelukokemuksestani suunnattomasti ja saanut siitä aivan valtavasti irti oppien ymmärtämään asioita, joita en ollut ennen oikeastaan tajunnut lehtien puolella ajatellakaan. Kertoilen teille toiste lisää, kuinka esimerkiksi ensimmäiset lehteen painetuiksi asti päässeet tekstini oikeasti syntyivät eli omien kokemuksieni kautta tarinoita juuri niistä asioista, joita itse lähdin selvittämään.

Mitä mieltä te olette tässä vaiheessa: Tarvitseeko naistenlehden kosmetiikkatoimittajalla olla kauneusalan koulutusta vai riittääkö pelkkä kiinnostus ja se, että on taitava sanoissaan?