Omat hiustenlatvani ovat tällä hetkellä yhä melkoista hamppua, sillä mustasta vaaleaan siirtyminen oli hieman rankka prosessi niille. Latvoissa olisi saksille töitä, mutta en ole vielä valmis lyhentämään tukkaani niin paljon, vaan kasvattelen sitä mielummin ja annan sitten aina sentti sentiltä periksi saksille tukan kasvaessa.
Tämän vuoksi kaikille hiuksia siloittaville ja tehokkaasti pehmentäville ja ravitseville hiustuotteille on ollut tässä päässä kysyntää ja kovasti.
Vakkarituotteisiini hiustenpesun jälkeen kuuluvat Bonacuren latvasuoja ja IdHAIRin 911 Rescue Spray, jotka taikovat hiusteni latvoihin ihmeitä, mutta yleensä aloitan ihmeiden tekemisen jo suihkukopin puolella ja käytän lähes joka kerta hiuksissani naamioita tavallisten hoitoaineiden sijaan. (Itseasiassa siinä missä aina kehoitetaan käyttämään naamioita noin kerran viikossa ja muuten tavallisia hoitoaineita, teen minä juuri toisin päin...)
Yksi kotoani löytämäni hiusnaamio oli lähes vuosi sitten blogikokeiluihin saamani Pantene Expert Collection Advanced Keratin Repair -naamio, joka lupasi vaatimattomasti korjata näkyvästi kahden vuoden hiusvauriot kahdessa minuutissa. Omaan tukkaani on vaalennusten aikana ehtinyt syntyä jo vähintään ne kahden vuoden hiusvauriot tai oikeastaan varmaan viidenkin, joten naamiolle todellakin oli tarvetta.
Eniten minua houkutteli purkin lupaama keratiini. Pilkottua keratiinia käytetään hiustuotteissa rakennepaikkaamassa hiuksia ja sen ideana on asettua hiusten vaurioituneisiin kohtiin ja meikata hius väliaikaisesti ehjemmäksi. Mitään pysyvää ratkaisua siitä ei saa, sillä keratiini lähtee hiuksista pois jos ei seuraavassa pesussa niin ainakin jo ihan parissa viimeistään. Keratiinituotteiden kanssa kannattaa kuitenkin olla hieman varovainen, sillä jos hiuksiinsa lataa vain paljon keratiinia, tulee niistä helposti karhean jämäkät. Tasapainona onkin siis hyvä olla myös pehmittäviä ja tehokkaasti kosteuttavia tuotteita.
Yleensä pilkotun keratiinin löytää INCI-luettelosta Hydrolyzed Keratin tai Hydrolyzed Protein nimellä lähes poikkeuksetta, mutta tämän tuotteen kanssa niin ei ollut. INCI-listaa tavatessa saikin pikaisesti palauttaa itsensä hetkeksi biologian tunnille ja bongailla ne aminohappojen suolat, sillä aminohapoistahan ne proteiinit koostuvat ja keratiini on proteiini. Wow, ilmankos nimi on Advanced Keratin Repair!
Oma tukkani ei voisi elää nykyään ilman silikonia. Päänahkani ei sitä kaipaa, mutta hiustenlatvani kyllä. Ne tuovat tuotteisiin ihanaa tehosiloitusta, jota latvani todellakin kaipaavat! Pikahoitoaineissa minulle riittää nykyään usein, että tuotteen teho perustuu jopa vain lähinnä niihin, mutta naamioissa toivon kuitenkin tuotteelta vielä hieman lisätehojakin -ihan niin kuin tässä tuotteessa.
Tämä on loistava tuote niille, joiden hiukset ovat karheat ja takkuuntuvat tai erittäin paksut. Tämä nimittäin siloittaa jo kahdessa minuutissa hiukset suihkussa aivan uskomattoman sileiksi ja hiusten huuhtominen on todella miellyttävää, kun ne ovat jälleen ihanan liukkaat ja sileät.
Koska naamio on niin siloittava, saattavat ohuempihiuksiset kokea tuotteen lätsäyttävän hiuksia liikaa. Jos tukka myös on valmiiksi jo melko hyvässä kunnossa, voi naamion tuoma runsas siloitus olla sille liikaa. Jos hiukst kuitenkin kaipaavat nopeasti siloittavaa ja kosteuttavaa tehotuotetta suosittelen kääntämään katseet tämän edullisen löydön puoleen! (Hinnasta en ole ihan täysin varma, mutta koska kyseessä on Pantene, mennään varmasti alle kympin luokassa.)
Onko joku muu kokeillut Pantene Expert Collection Advanced Keratin Repair -hiusnaamiota?