Blondi tällä, hei!
Hiusten vaalennusprosessin aikana kuontaloni on sitä oikeaa sävyä etsiessä käynyt läpi kaikenlaisia vivahteita, joista useimmat ovat olleet hieman liian lämpimiä. Hyvät hopeatuotteet ovatkin olleet sille kullanarvoinen apu koko prosessin ajan.
Hiuksissani on lämpimähköä pohjaa, jolle on tehty hieman vaaleita raitoja. Pidän hiusten monivärisyydestä, sillä se tekee niistä yksisävyisiä eloisammat. Jotta sävy kuitenkin pysyy minulle mieleisenä, menee tukkaan oikeastaan lähes jokaisen pesun yhteydessä jotain hopeatuotetta shampoon, hoitoaineen tai naamion muodossa.
Yksi minulla viimeaikoina paljon kulutuksessa ollut tuote on töiden kautta minulle aiemmin tänä vuonna päätynyt Schwarzkopfin marketeissa myytävän huippumalli Claudia Schiffern kanssa yhteistyössä kehitetyn Essence Ultime -hiustenhoitolinjan Citrus + Oil Blonde & Bright Neutralizing Mask.
Hiusten latvoissa on vielä useita senttejä hamppua, mutta en ole vielä valmis saksimaan hiuksiani niin paljon, että pääsisin niistä kaikista eroon. Hiljaa hyvä tulee ja pikkuhiljaa etenen tuota hamputonta maalia kohti, mutta sillä aikaa hemmottelen hiuksiani mielummin vaan niitä hyvin hoitavilla tuotteilla.
Tämän vuoksi hiuksiini on noin joka kolmannella pesukerralla päätynyt tämä kevyesti violettinen hoitonaamio, joka lupailee juuri sitä keltaisuuden neutralisointia. Koska hiuksissani on seassa melko vaaleita ja huolella osumaa ottaneita osioita saan olla näiden violettien koostumusten kanssa melko tarkkana: liiallinen käyttö saattaa tehdä lopputuloksesta paikoitellen jotain ihan muuta kun mitä toivoisin.
Tämän naamion kanssa tuota pelkoa ei ole onneksi ollut. Minulla ei valitettavasti ole antaa teille mitään konkreettisia ennen ja jälkeen -kuvia, sillä olen käyttänyt hopeatuotteita jossakin muodossa hiuksissani jatkuvasti eikä minua suoraansanottuna ole huvittanut jättää niitä pariksi viikoksi pois ihan vaan voidakseni näyttää, miltä tämä naamio hiuksissani näyttäisi.
Hiuksia tehokkaasti siloittava ja pehmentävä naamio on kuitenkin ollut loistava hoitotuote, sillä sen jäljiltä hiukset tuntuvat aina ihanan hoidetuilta ja latvojen pörröisyys vähenee, mutta siltikään tukka ei jää lättänän näköiseksi. Naamio auttaa pitämään hiusteni sävyä kirkkaana, mutta siinä on violettia pigmenttiä sen verran hellävaraisesti, etten ole koskaan saanut sillä tehtyä terroria hiusosioilleni taikomalla sekaan ylimuhittuneiksi värjääntyneitä hiusosioita.
Monelle vinkit edullisista hopeatuotteista ovat varmasti tervetulleita, joten tässä siis yksi sellainen. Olkaa hyvä!
Onko muilla vinkkejä edullisista hopeanaamioista?
Schwarzkopf Essence Ultime Citrus + Oil Blonde & Bright Neutralizing Maskilla on hintaa n. 9 euroa.