Jälleen olisi jaossa yksi "maailman paras" -titteli. Aloitetaan kuitenkin kertomalla, miksi tuote ei saanut sitä minulta ihan noin vaan.
En tykkää käyttää puuterisiveltimiä. Olen ollut niitä vastaan teinistä lähtien ja olen edelleen. Puuterisivellintä neuvotaan yleisesti käyttämään puurerivipan sijaan, jotta lopputuloksesta tulee kevyempi ja meikin kiinnittävästä puuterihunnusta ohuempi. Minun ihollani siinä on kuitenkin aina yksi selkeä ongelma: En voi sietää, jos meikkipohjani jää vähääkään tahmaiseksi! Tahdon, että ihoni tuntuu aivan täysin rasvattomalta ja mattaiselta, sillä muuten on takuuvarmaa, ettei meikkipohja pysy siistinä aamusta iltaan.
Minä olen siis niitä, jotka painelevat puuterinsa kasvoilleen aina vipalla ja se toimii hyvin, sillä yleensä en koskaan päivän aikana korjaile meikkipohjaani liiemmin. Olen kuitenkin ollut salaa kateellinen niille, joiden iholla puuterisivellin toimii, sillä puuterin siveleminen kasvoille siveltimellä on jotenkin vain ylellisemmän oloista ja näköistä plus että puuterirasiat on helpompaa kuluttaa loppuun sivellintä käyttäen.
Kiitos blogikokeiluhin saamani Ecotoolsin Mattifying Finnish -siveltimen minäkin olen kuitenkin loikannut puuterisiveltimillisten kerhoon. Tämä on nimittäin ensimmäinen kokeilemani puuterisivellin, jolla saan näin täydellistä jälkeä!
Ecotoolsin siveltimien salaisuus on niiden synteettisessä karvassa, joka tuntuu iholla ihastuttavan pehmeältä. Siveltimen kavat eivät ole tasapitkiä ja se nappaa itseensä juuri sopivasti puuteria tehdäkseen ihosta tarpeeksi mattaisen tuntuisen ilman, että meikki alkaa näyttää raskaalta.
Myönnän, että kun ensimmäisen kerran näin siveltimen naureskelin sen nimelle hetken. Tuskin yksi melko tavallisen näköinen puuterisivellin nyt tekisi lopputuloksesta mattaisempaa kuin toisetkaan vastaavat! Naureskelin kuitenkin ihan turhaan, sillä tämä kyllä nimittäin todellakin tekee. Hullua, mutta totta.
Tarraudun itse vippaan nykyään yhä harvemmin ja silloinkin yleensä vain vanhasta tottumuksesta, mutta aina tämän siveltimen muistaessani en voi olla tarttumatta siihen. Tämä nimittäin on vaan aivan loistava! Jos joku siis kaipailee loistavaa puuterisivellintä, joka auttaa parantamaan meikin kestoa ja tekemään ihosta mattaisemman pidemmäksi aikaa, niin tämä on ehdottomasti se sivellin, jonka puoleen suosittelen kääntymään!
Kumpaa te käytätte, sivllintä vai vippaa?
Ecotools Mattifying Finnish -puuterisiveltimellä on hintaa n. 13€ ja merkin jälleenmyyjät löytyvät täältä.