Haluaisin aloittaa tämän blogipostauksen kiittämällä täydestä sydämestäni kaikkia ihania lukijoitani, jotka jätitte blogiini minut täydellisen liikutuksen valtaan saaneita kommentteja, kun pari päivää sitten kerroin teille uudesta työpaikastani elevenillä.
Kotimme seinältä löytyvä taulu, jonka eteen olen viimeaikoina pysähtynyt varsin usein hymyilemään ja hengittelemään syvään kaiken kiireen keskellä. |
Tuli aivan äärettömän kiitollinen olo siitä, että saan kirjoittaa blogia noin sydämellisille ihmisille, jotka ovat aidosti iloisia puolestani, kun kohdalleni sattuu jotain ihanaa! Kiitos!
Myönnän nimittäin, että minua jännitti ihan suunnattomasti kertoa teille asiasta. Jopa niin paljon, että kun vihdoin päätin julkaista postauksen, en edes kyennyt jättämään sitä ajastetuksi siihen tälle blogille tyypilliseen iltaseiskaan, vaan suorastaan pakotin itseni nopeasti vain painamaan julkaisunappia saadakseni homman välittömästi tehdyksi!
En tiedä, miksi minua jännitti niin paljon. Kai se on se suomalainen pelko siitä, että oman onnen esiintuomisen koetaan usein muiden silmissä olevan vaan mautonta ylpeilyä ja retostelua. Oli kuitenkin ihana huomata, että te ymmärsitte postaukseni täysin oikein ja olitte aidosti iloisia puolestani ja siitä, että kosmetiikan verkkokauppa eleven tulee Suomeen, sillä paloin nimittäin halusta päästä kertomaan asiasta teille.
On nimittäin ollut ihan pirun hankalaa malttaa pysyä asiasta hiljaa, koska olen vaan ollut siitä niin himskatin innoissani! Olen ehdottomasti niitä ihmisiä, jotka tahtovat toitottaa tietoonsa saamia hyviä asioita kaikille ja nyt on ollut täyttä tuskaa yrittää malttaa pysyä asiasta hiljaa blogissa tietäessäni, että te jos jotkut taatusti innostutte asiasta kuullessanne.
Moni onkin kyselyt minulta, miltä on tuntunut olla töissä ruotsalaisessa yrityksessä, joten ajattelin, että nyt voisi olla ihan hyvä hetki käydä siihen liittyviä ajatuksia läpi.
Kun aloitin työharjoitteluni, en todellakaan puhunut sujuvaa ruotsia ja voitte vaan arvata, kuinka paljon asia minua jännitti etukäteen. Kotikielemme tarkoituksena on ollut olla ruotsi, mutta lipsahdamme aina englannin puolelle käytännöllisyyssyistä. Näin ollen en siis ollut oppinut vieläkään puhumaan sujuvaa ruotsia. Ymmärsin sitä kyllä varsin hyvin, mutta se ulosanti... Noh, ei kovin sujuvaa. Kun siis aloitin työt, puhuivat kaikki minulle automaattisesti englantia, sillä minäkin puhuin sitä heille.
Olisin voinut yrittää pärjätä ruotsiksi, mutta en halunnut. Olin vakaasti päättänyt, että jäisin yritykseen töihin ja jos kuulostaisin puhuessani olevani henkisestikin mahdollisesti leikki-ikäisen tasolla, ei minulle taatusti olisi tarjolla töitä. Päätin siis tietoisesti käyttää englantia ja tyytyä vaan hokemaan muille, että ymmärtäisin kyllä ruotsia melko hyvin.
Aluksi ihmiset vastasivat minulle automaattisesti englanniksi, mutta pikkuhiljaa he huomasivat, että minulle voi puhua ruotsia ja kannustinkin heitä siihen. Kyllä minä kysyisin, jos en ymmärtäisi. Ja totuushan on, että suurimman osan ajasta ei edes ihan oikeasti tarvitse ymmärtää sanasta sanaan, mitä toinen sanoo kunhan tietää, mistä puhutaan (ellei se pirulainen sitten yllätä sillä "Eller vad tycker du?" -kysymyksellään). Aina voi hymyillä, nyökytellä ja yrittää sitten seuraavassa lauseessa itse varmistaa kiertoteitse, että ymmärsi kaiken tarpeellisen. Ja kun nauraa mukana silloin kun muutkin nauravat niin muut ainakin olettavat, että tiedät, mitä juuri tapahtui...
Aluksi jaetussa toimistohuoneessa työskentely oli helppoa, sillä kykenin sulkemaan kaiken ympärilläni tapahtuvan ruotsinkielisen hälinän pois ja keskittymään työhöni. Se kaikki ylös alas pomppiva juudejaadejåå-pölötys oli helppoa vaimentaa oman pienen näkymättömän kuplani ulkopuolelle. Välillä kuuntelin sitä keskittyneemmin koittaen painaa mieleen erilaisia sanoja ja sanontoja, joita kuulin ihmisten käyttävän. Tärkeintä oli oppia sanomaan "Terveydeksi!" ("Prosit!") kun joku aivasti tai tiedostaa, että suurin osa asioista oli aina jostain kumman syystä joko konstig tai mysig ja että "Absolut!" olisi mitä useimmin loistava vastaus lähes mihin tahansa.
Ruotsalaiset ovat kohteliaita, joten päällepuhumista tuli välttää. Olen tosin yrittänyt kotona opettaa miehelleni, ettei päällepuhuminen ole aina epäkohteliasta, vaan se voi jopa säästää aikaa eikä se suinkaan tarkoita, että toisen tulisi keskeyttää itsensä. Joskus pieni päälleheitetty kommentti voi kääntää keskustelua sopivaan suuntaan tai olla ihan hauskakin. Töissä huomasin kuitenkin, että ruotsalaiseen työkulttuuriin kuului ehdoton toisten kuuntelu, joten yritin oppia olemaan täysin hiljaa ja odottamaan, että toinen on lopettanut tarinansa ennen kuin sanon mitään. Toisaalta en voi olla miettimättä, onko tässä juuri syy siihen, että ruotsalaiset tekevät 40h työviikkoa suomalaisen 37,5h sijaan...
Ulkopuolisille keskuteluni kollegoideni kanssa näyttävät aina hassuilta eivätkä he oikein edes tiedä, mitä kieltä heidän tulisi keskusteluun osallistuessaan puhua. Ei sillä, että kolleganikaan aina tietäisivät! Pääperiaatteena on, että he puhuvat minulle ruotsia ja minä vastaan englanniksi, mutta välillä he saattavat alkaa puhua myös englantia ja vaihtaa sitten taas ruotsiksi kesken lauseen muistaessaan, että se onkin ok. Palaverimme hoituvat yleensä ruotsiksi, mutta minä kommentoin englanniksi. Minulla on haasteita myös kieliopillisesti oikean ruotsin kielen kirjoituksessa, joten en aina todellakaan rakasta niitä palavereja, jossa istumme alas kirjoitamme "anonyymisti" ylös hullujakin ideoita yrittäen kehittää niistä jotain mahtavaa. Ei nimittäin ole kovin vaikeaa arvata, että kuka sen englanninkielisen tai maahanmuuttajaruotsillisen lapun oudon idean on kirjoittanut...
Ruotsalaiset puhuvat usein mielellään englantia, minkä vuoksi minulla on ollut helppoa. Moni sanookin, että minun kanssani on mukavaa "harjoitella sen käyttämistä" ja siitä huolimatta, että toivotan aina töihin tullessani hyvät huomenet ruotsiksi, vastaa puolet ihmisistä aina tervehdykseeni ruotsalaista kohteliaisuuttaan englanniksi. Ruotsalaiset ovat nimittäin ihan äärettömän kohteliaita ja ystävälliä noin yleensäottaen, minkä vuoksi töissäkin on mukava tunnelma.
Yksi asia, johon tottuminen on ollut minulle suurena ala-arvoisen huumorin ystävänä vaikeaa on ruotsalaisten erittäin siveellinen huumori. Ruotsinlaivan rennossa työilmapiirissä olen tottunut, että vitsiä voi heittää melko monesta asiasta, mutta töissä minun täytyy nyt aina muistaa hillitä itseni. Mistä ruotsalaisilla sen sijaan riittää (hyväntahtoista) naureskeltavaa ovat suomenkieliset sanat, jotka jaksavat naurattaa kollegojani päivästä toiseen.
En ollut koskaan ajatellut, kuinka pitkiä monet suomenkielen sanat ovat, mutta se on tullut varsin selväksi viimeaikoina erilaisia materiaaleja käännellessä. Tai kuinka haastavalta sanojen taivutus voikaan kuulostaa!
-Voisitko sanoa tämän jotenkin lyhyemmin, nämä sanat ovat aika pitkiä ja tähän menee melko paljon tilaa?
-En. Meillä ei ole siihen lyhyempiä sanoja.
-Voisitko äkkiä kääntää tätä sivustoa varten, että mitä "från" on suomeksi?
-Missä asiayhteydessä?
-No siis täällä sivustolla...?
-Ei vaan siis tarkoitatko, että joltakin, jostakin vai..? En voi kääntää sanaa sinulle tietämättä, tarkkaa asiayhteyttä. Ei suomeksi voida laittaa vaan että "från", vaan minun täytyy tietää, että haluatko sen tarkoitavan vaikkapa keneltä, mistä tai ihan vaan vaikka että "lähettäjä" sähköpostikentästä puhuttaessa.
-Täh?
-En voi kertoa sinulle sanalle "från" yhtä oikeaa suomenkielistä sanaa, jota voisit käyttää korvaamassa jokaisen ruotsinkielisen "från"-sanan, sillä meidän kielemme ei toimi niin.
-Tjaah, no sitten meillä voi tulla pieniä haasteita... entäs till?
Nykyään työkaverini tietävät, että suomi on haastava kieli, mutta että kaikista sanoista voi heidän mielestään saada suomenkielisiä lisäämällä perään yhden vokaalin (kiosk, kioski tai banan, banaani...). Suurin osa heistä osaa sanoa jo myös "Kiitos ja anteeksi" ja mitäpä sitä muuta enää tarvitsisikaan. On myös mukavaa, että suurin osa heistä on oppinut sanomaan nimeni neutraalimmalla nuotilla, sillä sen ruotsalaiselle tyypillisen äänenpomppimisen vuoksi suurin osa ihmisistä kuulostaa aina olevansa vihaisia minulle lausuessaan nimeni heille sopivalla hitaudella ääntäen ensimmäisen tavun matalalta ja toisen korkeammalta...
Toisaalta myös minä tiedän, että ruotsi on haastava kieli ja olenkin siksi aina tyytyväinen selvittyäni erinäisistä palavereista ja tilanteista, joissa tuota hassua kieltä puhutaan. Minulla on tavoitteena oppia puhumaan oikeaa ruotsia eikä suomenruotsia, sillä en halua olla työpaikkani Muumipeikko, mutta välillä ääntäminen tuottaa hankaluuksia. Tuntuu, että moni koulussa oppimani asia saisi lentää roskakoriin ja "kirkkoruotsini" saa varsinkin poikaystävässä aikaan usein hyväntahtoista naurua.
Muistatteko siis, kun vuosi sitten halusin rohkaista ihmisiä reippaasti käyttämään englantia pelkäämättä, kuinka kieliopillisesti tai ääntämyksellisesti se on oikein? Nyt yritän löytää sitä samaa rohkeutta itselleni ruotsin kielen suhteen...
Kaikki ovat tosiaan ottaneet minut töissä ihanasti vastaan, joten eiköhän se ruotsikin tästä vielä pikkuhiljaa ala sujumaan! Oli nimittäin jotenkin karua tajuta, että olen kasvanut maassa, jossa suurinpiirteinen jokainen asia on joka paikassa nähtävillä kahdella kielellä ja silti olen osannut ummistaa silmäni lähes täydellisesti siltä toiselta... kuinka se voi edes olla mahdollista?
Kuinka teiltä sujuu ruotsi?