On olemassa muutamia kauneudenhoitoon liittyviä toimenpiteitä, joiden suorittamista inhoan.
Nämä toimenpiteet ovat minulle välttämättömiä, mutta voi jestas, kuinka ikäviä ne ovatkaan!
Ensinnäkin hiusten värjääminen.
Minut lähemmin tuntevat ihmiset ovat mahdollisesti päässeet vaivihkaa kärryille aivotoiminnastani (tai lähinnä sen puutteesta) ja saaneet sitä kautta vihiä siitä, etten ehkä luonnostaan olekaan fiksu brunette vaan totaalisen blondi.
Käytännössä tämä siis tarkoittaa sitä, että minun on vähintään neljän viikon välein värjättävä hiusteni tyvi uudelleen ja vaikka olen suorittanut tätä toimenpidettä jo lähes kymmenen vuotta säännöllisesti (pieniä poikkeavia aikakausia lukuunottamatta), on se aina yhtä tylsää ja ärsyttävää.
En tiedä, miksi hiusten värjääminen on aina niin ikävää. Senhän luulisi olevan mukavaa, kun lopputuloskin on niin konkreettinen ja palkitseva enkä enää näytä siltä, että minulle on ilmestynyt pälvikalju, mutta silti se tympii!
Koska olen tummentanut tukkaani niin pitkään, ei paluuta vaaleaan ole kovin helpolla enkä itseasiassa haaveile vaaleista kutreista kuin ainoastaan niiden helppouden vuoksi. Tumma yksivärinen hiustenväri on kuitenkin ainoa lookki, johon en vuosien kuluessa ole kyllästynyt kaiken muun saadessa minut aina kyllästymään vähintään parissa kuukaudessa.
(Enkä nyt kaipaa analysointia siitä, mitä jatkuva väriaineiden käyttö mahdollisesti keholleni tekee...)
Toinen inhokkitoimenpiteeni liittyy kulmakarvoihini.
Paitsi että inhoan niiden nyppimistä (en siksi, että se sattuisi, vaan yksinkertaisesti siksi, että se on tylsääja aikaa vievääja aivan liian pikkutarkkaa puuhaa) inhoan myös niiden värjäämistä.
Kulmieni muotoilun lankaamalla olen Lontooseen muutettuani ulkoistanut läheiselle kauneussalongille (jolle viiden minuutin kävelymatkakin tuntuu jo liian rasittavalta hommaan osaanottamiselta...), mutta värjään niitä yhä edelleen itse. Värjäänkin ne yleensä joka vapaillani värin haalistuttua taas seuraaviin vapaisiini mennessä.
Loppujen lopuksi niin pieniä toimenpiteitä, mutta niiden toteuttaminen tekee ilmeestä heti paljon skarpimman. Ja silti inhoan niitä.
Lisäksi säärikarvojen poistaminen on minusta todella tylsää hommaa. Vaikka minulla on apunani loistava epilaattori, on homma silti vaan jotenkin todella tylsää. Surrailen vekottimella edestakaisin ja toivon, että se nappaisi kaikki karvat. Kokeilen lopputulosta kädelläni ja jatkan surrailua. Jatkan ja jatkan. Ja yhä edelleen jatkan. Huoh.
Kyse ei ole siitä, ettäkö tuntisin kipua koko tuon ajan, sillä kohta 15 vuotta epiloineena kivuntuntemukset ovat kadonneet jo aikapäiviä sitten. Kyse onkin ihan vaan täysin siitä, että homma on turhan aikaa vievää lopputulokseen nähden.
Säärikarvani ovat luonnostaan olemattoman haaleat eikä niitä pahemmin näe, ne ainoastaan tuntee. Suurimman osan aikaa kukaan ei siis edes pääse kärryille särikarvojeni olemassaolosta, joten homma tuntuu jopa hieman turhauttavalta enkä teekään sitä kuin maksimissaan kerran kuukaudessa. Kesäisin saatan hätilassa vetäistä tuon kuukauden aikana kerran tai kaksi höylällä suihkun yhteydessä sääreni sileiksi, jos tiedossa on tärkeää menoa.
Myös kainalokarvojen epilointi on jotenkin vaan tylsää puuhaa. On ihan naurettavaa, että teen siitä ongelman, sillä homma vie aikaa maksimissaan puoli minuuttia per kainalo kahden viikon välein toteutettuna eikä se enää edes tuota kipuakaan minulle. Ja silti tuo alle minuutin kestävä ja tuleviksi viikoiksi ihanaa sileyttä ja apua tuova toimenpide tuntuu jotenkin vaan niin vaikealta saada suoritetuksi!
Kun aloin pohtimaan asiaa, liittyvät kaikki inhokkirutiinini jotenkin kehon karvoihin.
Olivatpa ne hiuksia tai mitä tahansa tarpeellisia tai tarpeettomia karvoja, on niiden kanssa puuhastelu jotenkin vaan kiinnostuksieni ulkopuolella.
Inhosin ennen hiustenlaittoakin, mutta nyt olen yrittänyt tulla sen kanssa sinuiksi keksittyäni, ettei sen tarvitse viedä kuin pari minuuttia.
Ehkä pääsenkin siis vielä yli muistakin inhokkiprosesseistani ja opin suhtautumaan niihin neutraalimmin?
Mitä kauneudenhoitorutiineita te inhoatte?