Julistin jonkun aikaa sitten, että ikiaikainen lemppariripsivärini on YSL:n Volume Effet Faux Cils. Rakastan näyttäviä ripsiä ja sen avulla tällaisista hennoistakin ripsistä on mahdollista kerrostaa melkoisen näyttävät tapaukset.
Jäin kuitenkin samalla miettimään, miksi olin nimennyt aiemmin suosikkiripsivärikseni IsaDoran Big Bold Mascaran. Muistin, että se oli minusta aivan erityisen hyvä, mutta olisiko siitä haastamaan YSL:n ihanuutta?
Jostain syystä en nähnyt IsaDoran ripsiväriä sitä syksyn aikana Tukholmassa useista myymälöistä etsiessäni ja ehdin jo ajatella sen jääneen pois merkin valikoimista. Kun sitten toissaviikonloppuna vihdoin bongasin sen jälleen, en halunnut enää jättää sitä kauppaan. Halusin selvittää ja päästä raportoimaan teillekin, kummasta ripsiväristä ihan oikeasti pidän enemmän.
En ollut muistanut, kuinka valtavan iso harja Big Bold Mascarassa olikaan. Yleensä vättelen vastaavanlaisia mötiköitä, sillä hennot ripseni eivät millään mene esimerkiksi Diorin Diorshow Mascaran harjasten väliin, mutta Big Bold Mascaran harja tekee ripsieni kohdalla poikkeuksen.
Ripsivärin harja on iso ja poimii itseensä runsaan määrään täyteläistä maskaramassaa, mutta koska sen harjakset eivät ole liian tiheät, pääsevät ripseni sujahtamaan hyvin niiden väleistä. Niille, jotka sotkevat yläluomensa helposti ripsiväriä ripsiinsä harjatessaan en tätä möhkälettä kuitenkaan suosittele, mutta jos rakastat runsaita ja näyttäviä ripsiä eikä ripsivärillä suttaaminen ole yleensä ongelma, niin tämän avulla näyttävä lopputulos syntyy kyllä vaivatta.
Omat ripseni eivät noin vaan löydy, mikäli niissä ei ole roimaa kerrosta ripsiväriä. Ripsiväriharja todellakin tuo ripsiin välittömästi todella reilusti ripsiväriä ja omiin silmiini sitä sutiessa onnistuu se värjäämään aina ripsirajan sisäpuolenkin jo ilman, että edes tavoittelisin sitä.
Jo parin harjanvedon jälkeen ero meikkaamattoman ja meikatun silmän välillä on valtava. Koska rakastan tällaisia näyttäviä ripsiä, on tämä mascara ehdottomasti minun makuuni. Tiedän, että meitä on moneen junaan ja siinä missä minusta tuuheat ja runsaat ripset ovat maailman ihanin juttu on kuitenkin monia, jotka puolestaan tahtovat jokaisen ripsen olevan yksi kerrallaan eroteltu ja kokevat tällaisen lopputuloksen liian suttuisen näköiseksi. Minä puolestani rakastan tällaista, joten sallittakoon tämä minulle.
Kumpi sitten voittaa, IsaDoran Big Bold Mascara vai YSL:n Volume Effet Faux Cils? Voittajaa ei ole helppo valita, sillä IsaDora voittaa huomattavasti edullisemman hintansa puolesta sekä siksi, että sen ripsivärimassa kestää pidempään notkeana. Toisaalta pidän itse kuitenkin YSL:n ripsivärin pienemmästä harjasta. Lopputuloksen kannalta IsaDora tuo massan ripsiin nopeammin, mutta YSL jättää ripset ehkä hitusen siistimmiksi sekä erotellummiksi ja kun ripsiväriä vaan jaksaa kerrostaa, syntyy sillä upeaa lopputulosta.
Minun täytyykin siis sanoa, että en ihan rehellisesti osaa sanoa, kumpi näistä on minusta parempi. Molemmissa on puolensa, joten taitaa olla, että joudun jättämään voittajan julistamatta ja todeta sen olevan täysin kiinni päivästä, hetkestä, kuun asennosta sekä pankkitilin tilanteesta.
Muita IsaDoran Big Bold Mascaraan ihastuneita?