Quantcast
Channel: OSTOLAKOSSA
Viewing all articles
Browse latest Browse all 968

Escada Summer Fragrance 2016

$
0
0
Liekö kyse tästä blondiudesta vai työntäyteisestä elämästä, mutta aloin vasta pikkuhiljaa tajuamaan, että kesä tosiaan meni jo aikoja sitten ja kohta ollaan jo talven puolella. Vaikka täällä Tukholmassa ainakin on sää pysynyt melko miellyttävänä eikä lunta voisi vielä kuvitellakaan näkyvän, on päivä päivältä yhä aiemmin ja aiemmin kaupungin ylle laskeutuva pimeys selvä merkki siitä, että kohta alkaa olla talven vuoro.

Ja mikäpä olisikaan talvisempaa kuin saada sähköpostiinsa lehdistötiedote Escadan tulevan kesän kesätuoksusta!


Voi kyllä, se on kohta taas täällä! Siitä huolimatta, että meillä vasta varustaudutaan alkavaan talveen on Escadan tulevasta kesätuoksusta kuuleminen aina kiinnostavaa. En ole itse liiemmin "Escada-tyttöjä", mutta täytyyhän se myöntää, että palan silti aina halusta kuulla, mitä seuraavaksi kesäksi on kehitetty.

Agua del Sol on järjestyksessään 24. kausituoksu, jonka hedelmäisessä alkutuoksussa tuoksuvat omenapäärynä-granita, jäinen vadelmasorbetti, italialaisten sitrushedelmien kuoret ja rosépippuri. Sen sydäntuoksu yhdistää aprikoosinektariinia, ruusun terälehtiä ja hedelmäisen cocktailin vivahteet. Tuoksun pohjalta voi haistaa tonkapapujen, santelipuun ja valkoisen myskikerman (!) lämmön. 

Pääsin jo töissä haistelemaan tuoksua, mutta pakko myöntää, ettei minulle jäänyt siitä suurempia mielikuvia muuten kuin vain ajatus, että "Joo, sopii hyvin aiempien kesätuoksujen jatkoksi"

Tuoksu lanseerataan tammikuussa 2016, joten ihan joululahjaksi sitä on vielä turha toivoa, vaikka tulevaa kesää jo kovasti odottelisikin.

Kuka tunnustaa odottavansa aina innolla Escadan uutta kesätuoksua?

Viewing all articles
Browse latest Browse all 968

Trending Articles