Hankin jonkun aikaa sitten töihin hyttiini Rich-merkin hoitoaineen, jonka kulutinkin jo hetki sitten loppuunkin.
Kaipasin hoitoainetta, joka vaikuttaisi nopeasti, siloittaisi tukkani tehokkaasti ja veisi kaikki takut ja karheudet mennessään.
Tuotteen INCI-vaikutti lupaavalta, joten halusin antaa tuotteelle mahdollisuuden.
Ja hyvä, että halusin, sillä tämä oli tukalleni aivan loistava tuote!
Minä en välttele silikoneja. Tietyissä tuotteissa niiden läsnäolo on minulle jopa välttämätöntä! Tällaisia tuotteita ovat mm. pikahoitoaineet, joiden teho perustuu usein suurilta osin nimenomaan silikonien välittömään siloittavaan vaikutukseen. Toinen juttu ovat sitten hiuksissa muhiteltavat tehohoidot, joiden sisältöä syynään tarkemmin, mutta pikahoitiksien kanssa oikeastaan jo vaadin tuotteen sisältävän hieman silioneja.
Richin ihana Pure Luxury Argan Colour Protect Conditioner oli riittoisaa, levittyi hiuksiini hyvin ja ennen kaikkea siloitti ne ihanasti nopeallakin vaikutusajalla jättäen tukan pehmeäksi, sileäksi sekä kiiltäväksi, muttei kuitenkaan latistanut hiuksiani liikaa.
Pidin tämän jättämästä lopputuloksesta suunnattomasti ja suosittelenkin hoitoainetta niille, joiden takkupesä kaipaa kesytystä.
Oletteko te kokeilleet Rich-merkin tuotteita? Suomessa ainakin kyseessä taitaa olla kampaamosarja. Oma shampooni maksoi laivan tax freessa n. 10 euroa, Suomen hinnoista en ole varma.
Ja miten on, saako teidän hoitoaineissanne olla silikoneja?