Tänään olisi jälleen vuorossa koulukuulumisia, joita olette kyllä varmasti kuulleet jo paljon, mutta joita tahtoisin tänään taas kertoa eri näkökulmasta.
Kuten olen ohimennen maininnut, on minulla täällä syksyn vaihtoni aikana vain kolme selkeää opintokokonaisuutta: kosmetiikan lainsäädäntö, pakkausteknologia ja ihonhoidon kurssi. Noita kolmea kurssia vetää kaksi eri opettajaa, joista toinen opettaa minulle sekä pakkausteknologiaa että ihonhoitoa. Ja tuo melko kovaluontoisen oloinen opettajahahmo on juuri se sama tiukka nainen, jonka olen maininnut esimerkiksi kauheita laboratoriokokemuksiani kuvaillessani.
Sama henkilö pitää myös kovaa kuria pakkausteknologian kursseilla aloittaen jokaisen luennon vartin testillä edellisen luennon sisällöstä pitäen huolen, että jokainen varmasti on osannut unissaankin esimerkiksi lasinvalmistuksen tai aerosol-pakkausten teknologian. Kirjoitan jokaisessa testissä vastauksia kynä sauhuten, sillä minulta tuntuu aina loppuvan kielellisistäkin syistä aika kesken -kahdeksaan kysymykseen vastaaminen vartissa on vieraalla kielellä hieman haastavaa, kun terminologia ei ole suomeksikaan aina tuttu ja muutenkin joutuu vielä miettimäään mitä haluaa vastauksessaan edes sanoa!
Hän on vaativa, tiukka ja suorastaan kiinalaisen opintokurin kannattajan oloinen (itseasiassa hän on intialainen). Hyrr. Olen kuitenkin pitänyt kovasti siitä, kuinka hän on saanut minut pakottamaan itseni opiskelemaan ja mitä kaikkea hyvää siitä on minulle itselleni seurannut. Jollain tavalla minusta on kuitenkin tuntunut oudolta ja vieraalta, ettei hän ole millään lailla ottanut huomioon vaihto-opiskelijataustaani ja sitä, etten ole täältä kotoisin ja että oma opinto-ohjelmani on Suomessa hyvin erilainen ja se on hieman harmittanut minua. Kuinka joku voi olla noin kylmä ja väliinpitämätön?
Koska luokkayhteisöt ovat täällä pieniä ja tiiviitä ja kuljemme parinkymmenen luokkalaiseni kanssa jatkuvasti yhtenä oppilasryhmänä sompailematta millekään muille kursseille, on tässä koulussa tapana myös pitää tästä oppilaskatraasta huolta pitämällä ryhmän jokaiselle oppilaalle progress tutorial -nimellä kulkevia henkilökohtaisia keskusteluja pari kertaa vuodessa tarkistaakseen, missä oppilaat menevät, mikä painaa mieltä ja mitä pitäisi tehdä toisin.
Oma progress tutorial -keskusteluni oli vuorossa noin kuukauden opiskelujen jälkeen ja odotin sitä jännityksellä. Olin nimittäin päättänyt ottaa minua vaivanneet asiat puheeksi sekä vihdoin saada kertoa opettajalle, kuka minä oikeastaan olin ja mikä minun taustani oli. Ehkä hän sitten ymmärtäisi minua paremmin?
Keskustelu alkoi hämmentävästi. Opettajani nimittäin yllättyi kuullessaan, että olen täällä paikalla vain syyslukukauden. Hän ei edes tiennyt asiaa! Mukavaa, että asia selvisi kuitenkin nyt. Hän oli kuitenkin se sama henkilö, joka oli toivottanut meidät vaihto-oppilaat tervetulleiksi luokan edessä parilla lauseella ensimmäisenä koulupäivänä ja hän piti huolta ryhmästämme. Olikohan joltakin taholta jäänyt joku pieni informaatio antamatta?
Koska tämäntyyppinen kosmetiikan opiskelu on hyvin harvinaista, ei kouluun ole tullut vaihto-oppilaita kuin ilmeisesti meidän koulustamme Suomesta ja nyt Sloveniasta vastaavasta koulusta. Koska ryhmät ovat tiiviitä ja opettajia on vain muutama oletin tietysti, että opettajamme tietää, millainen suomalainen opintokokonaisuuteni on, yhteistyökoulut kun oli varmasti harkittu tarkoin ja asioista palaveerattu ja meiltä on parina aiempanakin vuonna ollut koulussa vaihdossa aina kaksi oppilasta kerralla. Ei, hän ei tiennyt siitäkään kuitenkaan mitään. Vasta nyt kertoessani hänelle hän kuuli ensimmäistä kertaa, että meillä Suomessa keskitytään enemmän bisnekseen ja vaikka käymme labrassa ja opiskelemme kemiaa, ei meistä tulisi päteviä kosmetiikkakemistejä. Hän oli jälleen yllättynyt saamastaan tiedosta. Hän ei nimittäin ollut ilmeisesti opettanut täällä aiempina vuosina eikä kukaan ollut kertonut hänelle näitä asioita.
Jos hän olisi tiennyt nämä asiat etukäteen, olisi saamani kohtelu ollut varmasti erilaista ja hän olisi esimerkiksi tajunnut, miksei minulla ollut sitä omaa labratakkia ja luultavasti miettinyt, onko sen hankkiminen näitä syksyn paria labrakertaa varten minulle välttämättä tarpeellista vai voisinko sittenkin käyttää niitä koulun kertakäyttöisiä (joita voi kyllä käyttää useammankin kerran).
Halusin kuitenkin kertoa hänelle, kuina paljon olen itsenäisesti tehnyt täällä töitä, jotta pysyisin luennoilla perässä ja että olin itsenäisesti opiskellut kaiken tuon tuolla ihonhoidonkurssilla tarvittavan tiedon ja hän oli todella positiivisesti yllättynyt kertomastani. Tuntui itseasiassa hyvältä saada hänet hieman hämmentymään ja jopa nyt ensimmäistä kertaa arvostamaan minua. Hän jopa totesi, että oikeastaan oli hyvä, ettei hän vain antanut minulle vanhoja luentoslidejaan, sillä ne olisivat rajoittaneet opiskeluani. Nyt olin varmasti oppinut paljon enemmän.
Keskustelimme myös pakkausteknologian kurssista ja innostuksestani siihen. Hän oli iloinen huomatessaan innostukseni, sillä olen tunneilla oikeastaan ainoa, joka on silmät innosta kiiluen mukana ja osaa esittää jatkokysymyksiä opettajalle. Muu ryhmä ei ole oikein löytänyt kurssin pointtia ja osa oppilaista ihan kirjaimellisesti torkkuu pöydillä maaten loppujen surfatessa netissä kännyköillään ja iPadeillaan. Kerroin opettajalleni myös blogistani Suomessa ja siitä, kuinka saan ihan mielettömiä inspiraatioita myös blogipostausteni suhteen juuri noilta kursseilta ja kuinka olen lukenut kohta jokaisen hänen viittellisenä aputeoksena suosittelemansa kirjan. Tämäkin sai hänet näkemään minut uudessa valossa.
Puheenaiheeksi tuli myös lainsäädännön kurssi, jota tämä opettaja ei itse opettanut, mutta josta opettaja halusi minulta kuulla ajatuksiani. Jälleen pääsin kertomaan hänelle, kuinka innoissani olin kurssista ja että vaikka olinkin opiskellut asiat Suomessa ja suomeksi, sain tästä kurssista irti niin paljon lisää ammatilliselta kannalta voidessani opiskella terminologian myös englanniksi ja opiskellessani myös muun maailman lainsäädäntöä paitsi ryhmässä myös itsenäisesti. Pääsin myös kertomaan hänelle, millainen tausta minulla on jo kosmetiikka-alan työtehtävissä ja hän oli jälleen yllättynyt kuullessaan, että olen ehtinyt tehdä jo paljon ja minulla on paljon työkokemusta, paikalliset luokkakaverini kun ovat lähes poikkeuksetta alalla aivan uusia ja vasta miettivät, mihin voisivat työllistyä.
Hän kyseli minulta huolistani ja kerroin, että koen ryhmätyöskentelyn välillä hieman haastavaksi täällä, sillä monet tytöistä ovat ilmeisesti paljon nuorempia ja eivät ehkä kovin hhmm.. kypsiä. (Suomalaisen mainoksen sanoin "en nyt haluaisi valittaa, mutta..." tästä aiheesta on tulossa oma postauksensa myöhemmin.) On hankalaa välillä työskennellä "lasten" kanssa, jotka eivät ota tätä hommaa ollenkaan tosissaan ja ovat täällä vain siksi, että eivät itsekään vielä oikein tiedä, mitä haluavat tehdä. Opettajani ymmärsi täysin, mistä puhun. Tunnen itseni nimittäin täällä välillä huomattavasti useampia kypsemmäksi, vaikka yritänkin pitää ajatuksen visusti itselläni. Mutta siinä nyt vaan on eroa, onko kohta kolmekymmentä ja ihan oikeasti tietoinen niistä syistä, miksi opiskelee vai suoraan lukiosta tullut ja vielä etsimässä elämän suuntaa ja motivaattoreita. Yritän kuitenkin aina muistaa, että sen aikaansaamat kokemukset ovat kuitenkin niitä, jollaisiin työelämässäkin törmää, joten harjoitustahan se on sekin.
Kysyin myös sanakirjan käytöstä kokeessa. Vaihto-opiskelijaparilleni kun oli kerrottu, että sitä saisi käyttää. Opettaja katseli hieman hämmentyneenä. Miksi saisi ja miten niin? Kerroin, että minulla voi välillä olla joku sana hukassa. Edellisenä päivänä olin juuri saanut tunnin alussa vartin tentissä pyytää häntä kertomaan minulle erään kysymyksen sanalle synonyymin, sillä ymmärtämättä sitä en voinut vastata kysymykseen. Hän ei ollut tajunnut, etten ollut opiskellut ennen kunnolla englanniksi. Itseasiassa hänen toisen vaihto-oppilaan kanssa käymänsä keskustelu aiheesta sai hänet kunnolla tajuamaan, että meillä edes voisi olla kielellisiä vaikeuksia ja ettemme ehkä siksi ehtisi vastaamaan kaikkiin testien kysymyksiin tai haluaisi vastata luokassa ääneen (tämä koski lähinnä vaihtaripariani). Se ei ollut koskaan edes juolahtanut hänen mieleensä!
Kaiken kaikkiaan tuo progress tutorial -keskustelu oli siis melkoisesti meidän molempien silmiämme avaava.
Sain opettajan toivottavasti tajuamaan, että on melkoisen tärkeää, että hän tietää uusien vaihto-oppilaiden taustat edes siinä mielessä, että hänelle on selvää, millaisista kouluista he tulevat.
Minun silmäni keskustelu puolestaan avasi myös siinä mielessä, että löysin tuon välillä suorastaan epäinhimillisenä pitämäni ihmisen kuoren takaa sen oikeasti mukavan persoonan ja sain selityksen hänen käytökselleen.
Ehkäpä meillä siis jatkossa synkkaa paremmin!