Tämän päivän postaus pitää sisällään melko suoria sanoja ja vahvoja mielipiteitä, mutta haluan ehdottomasti kirjoittaa näistä asioista ihan vaan kuullakseni, onko muilla Englannissa opiskelleilla vastaavia kokemuksia.
Olen tosiaan Lontoossa vaihdossa opiskelemassa kosmetiikan kemian tutkintoa ja kuten olen ohimennen maininnut teille, voivat täällä opiskelevat luokkakaverini suorittaa tutkinnon kolmessa tai neljässä vuodessa. Nelivuotinen tutkinto pitää sisällään vuoden työharjoittelujakson ja tuon kolmantena kouluvuotena tapahtuvan työharjoittelun suorittamisen tärkeyttä painotetaan täällä opiskelijoille todella kovasti toivoen kaikkien tekevän sen.
Ymmärrän kyllä työharjoittelun tärkeyden, mutta jotenkin ihmettelin asian painottamista aluksi kovasti. Nämä tytöt saavat täällä ihan mielttömän koulutuksen ja voivat vaikka kesäisinkin tehdä alan töitä ja sitten mennä suoraan työelämään. Miksi tuo työharjoitteluvuosi tuntuu olevan koululle niin tärkeä juttu? Siksi, että he saavat lisää rahaa?
Meni vajaa kuukausi, että ymmärsin, miksi nämä todellakin tarvitsevat sitä. Nämä raasut nimittäin todellakin tarvitsevat harjoitusta siitä, miten käyttäytyä aikuismaisesti ja koululle on varmasti todella tärkeää, että sieltä valmistuu aikuisia, kypsiä ja työelämään valmiita ihmisiä. Omien kokemukseni mukaan luokkakaverini kun pääsääntöisesti ovat vielä hyvin kaukana siitä. (Pyydän jo nyt anteeksi kovia sanojani, mutta ymmärrätte kyllä kun kerron tarkemmin.)
Naureskelimme vaihtarikaverini kanssa aluksi hieman, kuinka luokallemme lukukauden alussa pidettiin ihan erityisen pitkä puhe siitä, kuinka tärkeää on olla ajoissa paikalla ja mikä kelpaa myöhästymisen syyksi. Meille puhe piti sisällään ihan normaaleja asioita: lähtekää kotoanne niin, että ehditte kouluun varmasti. Täysi metro tai bussista myöhjästyminen ei ollut täällä Lontoossa varsinkaan syy ja jos teillä on jokin henkilökohtainen meno, jonka vuoksi tulette myöhässä niin ilmoitatte siitä opettajalle. Ihan niin kuin työelämässäkin, not a big deal, right?
Tästä puheesta huolimatta luokkakavereillemme tuntui aivan mahdottomalta ilmestyä tunneille ajoissa. Ei ollut kerta eikä viisikään, kun ihmettelimme vielä kahta minuuttia ennen tunnin alkua luokan oven edessä vaihtarikaverini kanssa kaksin seisoessa, että olimmeko oikeassa paikassa, kun kukaan muu ryhmän paristakymmenestä jäsenestä ei ollut paikalla. Olimme aina kaikkialla ensimmäisiä, sillä me ymmärrämme, että kun joku asia alkaa tasalta, ollaan siellä paikalla kymmentä vaille. Näille se oli ihan käsittämätöntä. Ja kun luento sitten vihdoin alkoi, lipui oppilaita tasaista tahtia paikalle seuraavan puolen tunnin ajan miten sattui. Käsittämätöntä.
Opettajilta meni hermot ja käyttöön otettiin myöhästymiskaavake, joka tuli täyttää, jos myöhästyi vähänkään. Kaavakkeeseen eriteltiin myöhästymisen (tai poissaolon) syyt ja me nauroimme vaihtarikaverini kanssa itsemme kipeiksi. Erään luennon alussa opettajalta meinasivat jopa loppua kaavakkeet kesken, sillä me kaksi olimme jälleen lähes olleet ainoita, jotka olivat tulleet paikalle ajoissa!
Tämän jälkeen homma paheni vielä entisestään kun huomattiin, ettei kaavakkeilla ollutkaan ollut sitä toivottua vaikutusta. Jokaisen luokan oveen kiinnitettiin lappu, jossa pyydettiin olemaan myöhästymättä, sillä se häiritsi muita. Meistä tuntui, kuin olisimme ala-asteella. Tarvitsiko tällaisia asioita oikeasti vääntää aikuisille ihmisille rautalangasta?
Suurimman shokin koskien luokkakavereideni epäkypsyyttä saimme, kun oli aika tehdä ryhmätyö. Me kaksi muodostimme kahden muun oppilaan kanssa ryhmän ja olin etukäteen tyytyväinen, sillä parivaljakon toinen jäsen oli ulospäinsuuntautunut sanavalmis tyttö, joka ei jäätynyt koskaan ja toinen puolestaan ensimmäisen vuoden priimusoppilas. Tästä tulisi taatusti hyvää jälkeä!
Eräänä tiistaina opettajamme ilmoitti, että perjantain luennolle tulisi olla valmiina projektisuunnitelma, jonka jokainen ryhmä esittelisi koko luokalle. Projektinamme on vertailla kahden eri tuotteen (karvanpoistovoiteen ja luonnonkosmetiikan emulsion) eri aikoihin ja eri lämpötiloissa säilytettyjä versioitaja sekä tutkia niiden stabiiliutta erilaisin menetelmin muutaman eri laboratoriokerran aikana ja työstää aiheesta lopuksi raportti. Projektisuunnitelma ei ole nopea juttu tehdä, sillä sen tuli sisältää kaikki: projektin kuvaus, mitä tutkitaan, miten tutkitaan, millä tutkitaan ja millä aikataululla tutkitaan ja missä vaiheessa mikäkin testi tehdään ja kuinka moneen kertaan. Järkikin sanoi, että saadakseen tuosta kunnollisen esittelykelpoisen PowerPoint esityksen perjantaiksi, täytyi asian eteen tehdä hieman töitä.
Sovimme, että juttelemme asiasta Facebookissa, kuten kaikki nykyajan koululaiset aina tekevät. Tiistai-iltana laitoin ryhmän jäsenille viestiä kysellen, että kuinka he haluavat homman tehdä ja koska puuhataan. Minä ja vaihtarikaverini ilmoitimme molemmat olevamme vapaina keskiviikkona tai torstaina mihin aikaan vaan. Ainoa saamamme vastaus oli Neiti Outgoingilta, joka ilmoitti, että on varattu koko torstain. Ei mitään muuta.
Meitä kahta sapetti ja päätimme omatoimisesti, että laitamme homman käyntiin keskiviikkona. Teimme aamulla perussuunnitelman ja työstimme sen PowerPointiksi lähettäen sen kahden muun nähtäväksi. Korjatkoot, jos jotain tahtoivat korjata ja muokatkoon miten halusivat, mutta nyt heidän tehtävänään olisi tehdä meille aikataulu meidän tehtyä muun osan. Neiti Goodgrade kiitteli kovasti ihastellen työmme jälkeä ja sanoi, että he tekisivät aikataulun. Näin hänet vielä torstaiaamuna koululla ja hän edelleen kertoi, että he tekisivät aikataulun ja voisimme nähdä perjantaina tuntia ennen presentaation alkua ATK-luokassa ja laittaa hommat yhteen. Hän infoaisi Neiti Outgoingia ja järkkäisi asian hänen kanssaan ja minä kerroin hommasta vaihtarikaverilleni. Kaikki näytti olevan hyvällä mallilla.
Saavuin perjantaina sovitusti reilua tuntia ennen prensentaatiota ATK-luokkaan ja tajusin, että presentaatiostamme puuttui vielä jotain. Aloin hioa hommaa ja vaihtarikaverini saapuessa paikalle täydensimme hommaa hyvänä tiiminä. Kello oli jo kymmentä yli eikä tyttöjä kuitenkaan näkynyt. Ei mitään ilmoitusta, ei mitään. Mistäs nyt oli kyse?
Varttia yli Neiti Outgoing kyselee meiltä Facebookissa muina miehinä, että missä olemme ja että hän voisi tästä pikkuhiljaa lähteä tulemaan koululle. Hän oli myös tehnyt tällaisia kaavioita ja kun hän kuuli meidän olevan ATK-luokassa pyysi hän, että liittäisimme kaaviot presentaatioon. Okei, jos niin haluat. Liittelimme kaavioita hikihatussa kelloa vilkuillen miettien, että mitä hemmettiä ne edes olivat, eiväthän ne edes olleet sitä, mitä presentaatioomme tarvitsi laittaa. Halusimme kuitenkin olla joustavia tiimityöskentelijöitä, joten jos hän ne sinne halusi, niin antaa mennä, selitelköön hän ne sitten. Hän tulisi kuulemma kymmentä minuuttia ennen luentoa ATK-luokkaan niin voisimme katsoa, miltä homma näytti. Niin, se ajantaju...
Neiti Goodgradesta ei edelleenkään kuulunut mitään. Vaikutti, ettei hän ollut edes kertonut Neiti Outgoingille, että meidän oli määrä tavata. Kirosimme ryhmämme kahta jäsentä vääntäen esitystämme hikihatussa loppuun kellon tikittäessä. Opettajamme oli todella vaativa ja tiesimme, että presentaation tulisi olla kunnollinen. Vaihtoparini jännitti lisäksi vatsa solmussa sitä, että joutuu luokan eteen puhumaan englantia.
Neiti Outgoing ei ollut saapunut ATK-luokkaan vielä viittä minuuttia ennen luennon alkuakaan, joten lähdimme kohti luentoluokkaa. Tulkoot sitten kun tulee, me olemme jo melkein myöhässä. Toisaalta viittä minuuttia ennen luennon alkua luokan eteen saapuessamme olimme jälleen ne ensimmäiset paikallaolijat. Missäköhän se Neiti Goodgrade edelleen on, hänellähän piti olla presentaatiomme tärkein osa, eli aikataulumme?
Kahta minuuttia ennen luennon alkua ihmisiä alkaa saapua paikalle Neiti Outgoing heidän joukossaan. Niin, Neiti Goodgrade ei muuten ole tulossa, hän on sairaana. TÄH?? Tiesit asiasta ja sanot siitä meille nyt, kaksi minuuttia ennen luennon alkua eikä meillä ole olemassakaan aikataulua, joka oli teidän vastuullanne tehdä? Tuntui, että räjähdämme, mutta emme saaneet sanottua mitään. Voivatko nämä olla näin lapsellisia? Tunnin alussa selvisi, että Neiti Goodgrade oli jopa ilmeisesti ilmoittanut opettajallemme, ettei tule paikalle, muttei meille kahdelle ryhmän jäsenelle eikä myöskään ole hoitanut omaa osuuttaan. Voiko noin oikeasti edes tehdä?!?
Nyt meitä vasta jännittikin mennä luokan eteen. Meiltä puuttui todella tärkeä osa raporttiamme, sillä kaksi lasta ei ollut osannut kommunikoida meidän kahden muun tehtyä parhaamme. Ketutti.
Onneksemme muutkin luokkakaverimme pitivät hommassa tasoa yllä. Vain kaksi ryhmää oli tehnyt presentaationsa melko hyvin, mutta todella sekavasti ja kun he esittelivät sitä ääneen, kuiskasivat he kaiken eikä kukaan tiennyt yhtään, mistä he edes puhuivat. Kolmas ryhmä totesi vaan, ettei heillä ole kasassa mitään, sillä he eivät osanneet kommunikoida keskenään ja osa ryhmästä oli jättänyt saapumatta paikalle. Neljäs ryhmä alkoi kesken esityksensä lähes huutoriidellä opettajan kanssa ja suorastaan haastoi riitaa meidän katsellessamme tilannetta hämmentyneinä ja silmiämme pyöritellen. Täh?
Meillä oli vuorollamme esittää mielestämme todella hyvä ja selkeä presentaatio (jonka kaavioita esitellessään Neiti Outgoing sai monta kysyvää katsetta ja hämmentynyttä kysymystä opettajalta...) ja kun totesimme vain lopuksi meiltä puuttuvan aikataulun ryhmämme tärkeän jäsenen sairastumisen vuoksi, oli opettaja vain täysin tyytyväinen todeten, että voisimme vain lähettää sen hänelle jälkikäteen. Olimme ilmeisesti ainoa ryhmä, joka oli oikeasti perinpohjaisesti ymmärtänyt, mitä hän halusi meidän tekevän ja tunsin häneltätulevan sympatian, olimmehan juuri käyneet hänen kanssaan sen aiemmin kertomani keskustelun.
Huh. Luennon lopuksi menin Neiti Outgoingin luokse ilmoittamaan, että aikataulu täytyy tehdä. "Sopisiko päivää ennen kuin sen toteutuksen ensiviikon perjantaina tulisi alkaa?" hän kysyi. Hän voisi tehdä sen siihen mennessä? NO EI TODELLAKAAN SOPISI, minä en tuohon tyyppiin luottaisi. No joo, hei hän tekee sen tänään ja laittaa meille eteenpäin. Minä ja vaihtarikaverini hyväksyimme asian, sillä tiesimme, ettei sitä koskaan tulisi ja seuraavan viikon alussa hoidimme sitten homman loppuun kahdestaan....
Nyt jäämme kauhulla odottamaan, mitä itse testausprosessista tulee täällä.
Eli kuten postauksen otsikkokin jo kertoi, niin terveisiä täältä lastentarhasta! Olenko minä vain ekstynyt harvinaisen epäkypsälle luokalle ja epäkypsään kouluun vain onko tämä jotenkin normaalia Englannissa?
PS. Sen sijaan motivoituneiden ja asioista kiinnostuneiden opiskelijoiden kanssa on aivan ihanaa olla tekemisissä ja siksi haluaisinkin pyytää teitä vastaamaan kahden innokkaan kosmetologiopiskelijan opintoihin liittyvään kyselyyn koskien kosmetiikan ostotottumuksia. Kyselyyn pääsee käsiksi tämän linkin takaa ja siihen vastaaminen vie aikaa vain noin kaksi minuuttia. Autetaanhan kaikki motivoituneita opiskelijoita kahden minuutin verran!