Olen oppinut tämän syksyn aikana Lontoossa ollessani aivan uuden tunteen, jollaista en edes tiennyt olevan olemassa. Se on minulle niin outo välitilatunne, etten edes tiedä, onko sille omaa sanaakaan. Tuo tunne seikkailee jossain tyytyväisyyden, pettymyksen ja turhautuneisuuden välimäästossa ja on ollut läsnä huomaamattani koko syksyn ajan aina jollain muotoa.
Yleisesti syksy on mennyt hyvin. En ole koskaan elämäni aikana oppinut näin paljon kosmetiikkateollisuudesta ja elämästä ylipäätäänkin näin lyhyessä ajassa ja kaikki tuo saamani tieto on auttanut minua aivan suunnattomasti monissa asioissa. Olen niin valmis lähtemään rakentamaan tämän tiedon pohjalta vaikka mitä ja oppimaan aina vaan lisää. Ette edes usko, kun jossakin vaiheessa vihdoin kuulette, mitä kaikkea kivaa on luvassa!
Kaikki me haluamme mitata onnistumistamme jossain määrin. Toisille se mittari on oman hyvänolon mittari, meille toisille taas jotain konkreettisemmin hahmotettavaa ja luettavaa. Minulle tuo mittari on tänä syksynä ollut, että olen saanut viikkotesteissä ja kurssien epävirallisissa välitenteissä luokan parhaita arvosanoja. Se on se hetki, kun minun pitäisi oikeastaan pysähtyä olemaan tyytyväinen ja osata todeta, että me olemme kaikki täällä saaneet saman mahdollisuuden oppia ja olen kieli- ja koulutaustani erilaisuudesta huolimatta kyennyt pääsemään saavuttamiini suorituksiin.
Sitten on kuitenkin se turhautuneisuuden puoli kun tajuaa, ettei sekään itseasiassa vaan ole tarpeeksi, että saa ryhmän parhaita arvosanoja jatkuvasti. Sitten kun joku näyttää, millaisiin suorituksiin täytyisi ylettyä, jotta vielä oikeasti saisi niitä loistavia arvosanoja ei voi kuin tuntea turhautuneisuutta. Ja ennen kaikkea pettymystä itseensä.
Konkreettinen esimerkki tästä tuli minulle vasten kasvoja, kun saimme lainsäädännön välitentit takaisin. 68 prosentilla oikein olin luokkamme parhaimpia, mutta luku oli minusta ihan turhauttavan pieni. Oikeasti, minä luulin tehneeni hyvää työtä, miksi en kyennyt olemaan parempi? Sainhan Suomessakin kosmetiikkalainsäädännön kurssista nelosen ja luulin tänne tullessani, että osaisin asian jo melko hyvin.
Mistä homma siis kiikastaa?
Voidakseni saada parempia arvosanoja täytyisi minun osata ulkoa melkolailla sanatarkasti TODELLA paljon asioita englanniksi. Nyt olen sillä tasolla, että tiedän, mistä mikäkin lainsäädännön kohta rakentuu ja mitä ne tarkoittavat ja jos en muista, tiedän tarkalleen, mistä tuon infon löydän. Suomen koulussa sain opin tähän ja se on juuri sitä konkreettista tietoutta, jota varmasti elämässäni tarvitsen ja johon kouluni valmisti minut loistavasti. Täällä tuolla minulla alunperin päähän käyttövalmiiksi ladattuna olleella tiedon määrällä ei varmasti edes pääsisi kurssista läpi. Ei vaikkapa tietenkään riitä, että osaan kertoa turvallisuusraporttiin liittyvät kohdat pääpiirteittäin ja sanoa niiden löytyvän lainsäädännön ensimmäisestä liitteestä tarkemmin, vaan täällä ne on ihan tosi osattava ulkoa itse. Pidän siitä, että täällä vaaditaan paljon, mutta samalla se tekee minulle todella kyvyttömän olon.
Selasin tenttiäni läpi turhautuneena. Minulla oli ollut täysi työ yrittää ehtiä vastaamaan kaikkeen sallittujen aikarajojen puittessa ja vieläpä löytää ne oikeat sanatkin. Sain vastattua kaikkeen, mutta mikä meni pieleen?
Okei, voin hyväksyä, etten osannut määritellä toksikologian termiä täsmälleen oikein englanniksi. En osaisi nytkään. Hyväksyn, että menetin siinä kolme prosenttia. Okei, voin hyväksyä, etten ymmärtänyt yhtä kysymystä ihan oikein siihen vastausta kirjoittaessani. Kielimuuri, minkäs sille voi. Mutta jotkut pienet seikat saavat silti minut tuntemaan itseni niin pettyneeksi itseeni! Siinä meni seitsemän prosenttia.
Ja joo, en tajunnut, että eräässä tehtävässä kikkailtiin sanoilla. Homma kuulosti oikealta, mutta yhden sanan vuoksi merkitys muuttui. Osaisin asian kyllä unissanikin ulkoa, mutta en vain tajunnut kielellistä eroa kyseessä olleen väittämän paikkansapitävyyttä arvioidessani. Olisi varmasti pitänyt lukea tarkemmin. Siinä meni kaksi prosenttia.
Sanatarkka määritelmä kosmetiikkatuotteesta? Hemmetti, muistin joka ikisen muun asian ja kohdan, mutta tuo suuhygienia... ääh, kuinka saatoin unohtaa sen? 0/5 pistettä, pieleen meni. Tätä on jauhettu viime vuonna läpi niin moneen kertaan täällä, että on väärässä paikassa, jos ei tätä osaa kokonaisuudessaan ja säälipisteitä ei heru. Okei, ymmärrän. Ja silti tulen tästä päivästä lähtien varmasti muistamaan lopun elämääni unissanikin ulkoa tuon määritelmän ihan vaan tämän itseeni turhautumisen vuoksi. Siinä lähti kolme prosenttia.
Kuinka lasketaan kosmetiikkatuotteen aineen turvallisuus? Tein siitä postauksenkin, muistan sen ihan tasan tarkkaan! Missä meni vikaan?
Olen kirjoittanut kaikki laskukaavatkin oikein tehtävien alle, eli tiesin tasan tarkkaan, millä lasketaan ja miten. Miten voin mennä tässä pieleen? Jossakin vaiheessa täytyy grammat muuttaa milligrammoiksi... olen osannut kirjoittaa viereenkin, että 1000 mg = 1 g ja silti olen heittänyt pilkun värään paikkaan. Lopputulos oli, että tuote on turvallinen ja laskin sen ihan oikealla menetelmällä sen osoittaen, mutta koska pilkkuni oli väärässä kohdassa, oli se lopputuloksessakin väärässä kohdassa. Ja onhan se tietysti ihan pelkkää omaa tyhmyyttäni, jos en vielä tässä vaiheessa elämää osaa muuttaa grammoja milligrammoiksi. Harmittaa vaan, että tuli todettua se lainsäädännön tentissä, jossa matematiikka ei ole se pääjuttu. Siinä meni jo yhdeksän prosenttia pisteistä...
Siinäpä ne pisteet sitten suurinpiirtein menivätkin. Olen samaan aikaan tyytyväinen itseeni ja siihen, että ihan oikeasti osaan nuo kaikki asiat ja tulokseni oli luokan parhaita. Mutta samalla olen niiiiin vietävän pettynyt siihen, etten vaan voinut olla mokaamatta noissa kohdissa, joista lähes kaikki tiesin unissanikin.
Minulla on ensiviikolla vielä luvassa pakkausteknologian ja lainsäädännön varsinaiset tentit ja olen sellaisen tunneryöpyn vallassa, ettei toista ole hetkeen nähty. Olen luullut olevani melko järkevä ihminen, mutta juuri nyt taistelen minulle aivan vieraiden tunteiden keskellä ja mietin, kuinka koomista kamppailua järki ja tunteet pääni sisällä käyvätkään. Olenko sittenkään niin järkevä kuin mitä olen luullut?
Kykenenkö oppimaan kaiken? Osaan asiat elämää hyödyttävällä tasolla ja niihinhän opiskelulla tähdätään, mutta voinko olla tyytyväinen itseeni, jos suoritan tenttini niin, että tiedän minulla olevan valmiudet tosielämää varten, mutta arvosanani näyttävät huonoilta? Tiedän, ettei sillä ole mitään väliä, joten miksi ihmeessä annan sen häiritä minua? Vaatimukset eivät ole millään lailla kohtuuttomia, mutta ne ovat vain todella kovia minulle henkilökohtaisesti.
Minun tosielämäni on vaikkapa sitä, että erotan muovilaatuja toisistaan ja tiedän, miksi tuotteita pakataan toisenlaisiin pakkauksiin ja mihin kaikkeen nämä pakkausvalintojen taustalla olevat asiat perustuvat. Minun tosielämässäni tulee riittämään, että tiedän, miksi jokin tuote pakataan LDPE:hen PET-muovin sijaan, miksi tietynlainen korkki on tehty tietystä muovilaadusta tai miksi suihkugeeliä ei kannata pakata lasipulloon, mutta tässä tosielämässä minun täytyisi myös tietää asiat niin paljon syvällisemmin ja vieläpä tuottaa vastaukseni ulos nopeammin kuin edes suomeksi.
Naurettavinta on, että teen näistä jutuista ihan itse vaan itselleni näin haastavia. Ei kukaan vaadi minulta mitään mielettömiä suorituksia paitsi minä itse ja samalla ymmärrän järjelläkin, että on esimerkiksi aivan se ja sama, mitä saan lainsäädännön tentistä, sillä olen suorittanut kurssin jo Suomessa enkä edes saa siitä suoraa kurssimerkintääkään. Pitäisi siis olla se ja sama kuinka monta prosenttia siitä saan kunhan vaan pääsen kurssista läpi. Ja silti se sisäinen kauheasti vaatijani huutaa, että onhan se nyt noloa kaiken tämän jälkeen antaa opettajan kirjata minulle huono numero siitä.
Ja ihan tosi, ei minusta tule koskaan sitä ihmistä, joka ihan oikeasti analysoi polymeerien ketjuja ja kiraalisuutta ja päättää tuotepakkauksen muovilaadun sen pohjalta. Jos minusta jotain tulee, niin ehkä se, joka oman tietonsa pohjalta sanoo, että tämä tuote olisi hyvä olla pehmeässä muovituubissa, jotta sitä saa helposti ulos ja nyt voitaisiin selvittää, että onko tuon muovilaadun kaasun ja kosteudenläpäisevyys sopivat tähän tarkoitukseen, onko tässä muovin kanssa reagoivia raaka-aineita ja voiko pakkausmateriaalille printata vai pitääkö sen pinta käsitellä jotenkin vai laitetaanko toisentyyppinen etiketti. Ja kyllä minä tiedän, mitä siinä etiketissä täytyy lainsäädännön näkökulmasta lukea.
Miksi siis on niin vaikeaa yrittää samaan aikaan ymmärtää, että on oppinut ihan mielettömästi, mutta että se on ihan ok, vaikkei se näkyisikään suoraan arvosanoissa? Miksi on niin vaikeaa hyväksyä, että voi olla hyvä jossakin ilman, että siitä on konkreettista kirjallista todistetta?
Koettuani kaikki tämä tunneskaalan tunteet ja paruttuani nenä kiinni oppikirjoissa pari tuntia kysyin englannissa opiskelleelta ja täällä asuvalta ystävältäni, missä täällä edes menee hyvän raja ja mitä täällä yleensä saadaan. Vastaukseksi sain, että yleensä se on se vähintään 70% oikein joka tuottaa sen paikallisittain parhaan arvosanan.
Täh, oikeasti? Vain 70 prosenttia?
Tämän jälkeen vaikutin jo psykopaatilta nauraessani kyynelteni seasta. Miksen ollut tiennyt tätä? Luulin, että se vaatisi vähintää 90 prosentin onnistumista! Ai mitä muuta? Ai että meidät ilmeisesti vaan skaalataan toisiamme vastaan. Jos siis vaan opiskelen ahkerasti yhä edelleen on todennäköistä, että saan hyvän arvosanan.
Motivaationi oli palannut. Kyllä minä voin täällä sittenkin pärjätä. Lakkasin soimaamasta itseäni virheistäni ja totesin, että kun vaan luen vähän lisää ja keskityn tentissä, saan varmasti minua tyydyttävän arvosanan.
Psykopaatti kuittaa. Saa nauraa, nauran itsekin itselleni.