Minut tuntevat tietävät, että minut voi saada kosmetiikkaorgasmeihin ihan vaan näyttämällä minulle melko simppeliä tuotetta, joka on kuitenkin pakattu jotenkin poikkeavasti. Tänään haluankin esitellä teille tuotteen, joss yhdistyvät hyvä sisältö ja ihan mahtava pakkaus.
Olen kertonut teille pienistä terre d'Oc -ihastuksistani ja yksi niistä on ollut merkin söpöön pikkupurkkiin pakattu Argan Body Butter, jonka sain Naturellementin verkkokaupasta kokeiltavakseni.
Tuotetta myydään isommassakin koossa, mutta tämä pieni rasia on tarkoitettu käsilaukkukokoiseksi pelastajaksi kaikille niille kuiville vartalon alueille, joita tarvitsee varsinkin talvella ravita.
Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että tehokkaisiin luonnonraaka-aineisiin perustuva tuote on parhaimmillaan esimerkiksi kuivia kynsiä ja kynsinauhoja ravitessaan ja kynsitiukkuja ja kynsien liuskoittumista ehkäistessään sekä tuo mahtavaa apua myös kuiville käsille ja kyynärpäille ollen helposti kaivettavissa käsilaukusta aina tiukan paikan tullen. (Okei, nyt liioittelin. Naisten käsilaukusta mikään on harvemmin koskaan helposti kaivettavissa.)
Mikä tästä sitten teki minun silmissäni hyvän perustoimivan sisällön rinnalla niin erityisen? Pakkaushan näyttää ihan tavalliselta?
Niinhän se näyttää, mutta tiedättekö, kuinka tämä aukeaa? Tämän kanssa nimittäin vaan rikkoo kyntensä jos ei keksi, kuinka tuote avataan.
Tämän avaamisessa on nimittäin yksi selkeä jippo: sen kun vaan painaa purkkia kannen keskiosasta niin sen reunat nousevat hieman ja korkki on nostettavissa pois paikoiltaan. Tättädädää, kuinka huippua!
Paikoilleen kansi taas naksahtaa kun sitä puristaa kevyesti sen reunoilta.
On mahtavaa, että tuotteelle on keksitty näin ylivertainen avaamismekanismi, sillä se tekee tästä huippuhauskan tuotteen.
Samalla on kuitenkin sääli, ettei tuotteeseen ole painettu ohjetta pakkauksen avaamiseen. Se ei nimittäin todellakaan ole selvää pelkkää pakkausta katsoessa ja voi pahimmillaan jopa aiheuttaa melkoisia vaaratilanteita, kun turhautunut kuluttaja yrittää väkisin repiä tuotetta rikki veitsenkärkien ja saksenterien kanssa. Loistava pakkausideakaan kun ei ole mitään, ellei sen loistavuutta saada välitettyä kuluttajille ja ellei kukaan osaa käyttää tuotetta.
Pidän tästä tuotteesta siis mitä suurimmin paitsi sen sisällön puolesta myös aivan erityisesti sen pakkauksen puolesta. Jatkotoiveenani olisi kuitenkin, että pakkaukseen olisisi saatu painettua edes pieni kuvallinen symboli sen käyttöä kuvaamaan.
Koska kuitenkin rakastan veikeitä pakkauksia ja tiedän pari muutakin, jotka ovat kanssani samalla linjalla voisin ehdottomasti harkita tämänkin tuotteen laittamista pukinkonttiin -omatekoisilla käyttöohjeilla varustettuna, tosin!
Oletteko te päässeet koskaan räpeltämään tämän purkin kanssa? Oliko purkin avaaminen teille itsestäänselvää heti? Kuinka lopulta keksitte, miten tuote avataan? Entäpä onko joukossanne muitakin itse sisältöön ihastuneita?
Argan Butter -purkin saa tilattua itselleen Naturellementin verkkokaupasta (11 €) ja saatavilla on tämän lisäksi myös karite-, hunaja- ja kaktusviikunavoihanuudet!