Kerroin teille viime viikolla, kuinka olin oppinut Lontoossa ollessani aivan uuden tunteen, joka seikkaili tyytyväisyyden ja pettyneisyyden välimaastossa ja eräs lukijani löysikin sille hyvän sanan: ylianalysointi.
Kun olin kirjoittanut ja julkaissut tuon postauksen, jäin miettimään asiaa kovasti. Apua, onko minusta ihan tosi tullut tuollainen tyyppi? En minä halua hengata tuollaisen tyypin kanssa, mutta pakkokai sitä on, jos on itse sellainen? Vai onko? Siinä vaiheessa kun tajuaa olevansa muuttumassa tyypiksi, jonka kanssa ei edes itse haluaisi hengata tietää, että suuntaa pitäisi vaihtaa.
Nimesin homman Lontoo-syndroomaksi, sillä nyt ymmärsin, mistä täällä aamusta iltaan niska limassa töitä painavat tuttuni ovat puhuneet: täällä pitää vaan tehdä töitä, töitä ja töitä, koska kilpailu on kovaa ja aina joku toivoisi asian olevan tehtynä hitusen paremmin. Viimeksi kun asuin täällä sain vain ottaa löysin rantein ja nauttia elämästä ilman mitään velvollisuuksia tässä kaupungissa enkä voinut ymmärtää, miksi joku koki kaupungin stressaavaksi.
Mutta miksi minä ensinnäkin olen yhtäkkiä antanut itseni tehdä tästä itselleni näin stressaavaa? Minä tulin tänne nauttimaan Lontoosta ja oppimaan, mutta sen oppimisenkin pitäisi olla mukavaa. Miksi minä sahaan vain kodin ja koulun väliä ja olen tullut tällaiseksi hikipingoksi? Joo ei, se täällä itselleni tutustuttamani Virve voi nyt lähteä kiitämään ja minä nautin lopusta Lontoon ajastani opiskellen tavalla, joka on minulle mieluisin!
Kuinka sitten luetaan vastuullisesti pakkausteknologian tenttiin, mutta nautitaan samalla elämästä Lontoossa?
No, ensin valmennaudutaan asiaan illalla käymällä läpi muistiinpanot ja opiskelemalla teoriapuoli.
Miksi näitä eri muovilaatujen eroja on näin hirveän hankala muistaa? Kuinka tämän voisi tehdä helpommaksi? Kuinka voin ikinä muistaa, että PET on kirkas ja HDPE maitomainen ja PP todella kevyt ja vielä muistaa sekin, missä niistä on paras suoja mitäkin vastaan?
Näin. Käyn läpi omat purkkini ja jaottelen ne kasoihin, jotka kukin kuvaavat yhtä ryhmää. No nyt on helppoa ymmärtää, millaiset tuotteet kannattaa pakata mihinkin muoviin tai muuhun pakkausmateriaaliin.
Mutta minulla on tuotteita täällä melko vähän. Pitäisikö tutkimusta laajentaa?
No pitäisi.
En olekaan hetkeen käynyt piristävällä kävelyllä. Vedänkin lenkkikamat päälle ja lähden katsomaan, mitä kosmetiikkakaupoista oikein löytyy ja vietän iltapäiväni tuotepakkauksia niissä räpläten ja asiaa analysoiden: Miksi tämä tuote on pakattu näin?
Sain ehkä osakseni pari kummeksuvaa katsetta purkkeja pidemmän aikaa käännellessäni, hivellessäni ja puristellessani, mutta jokainen kosmetiikkaintoilija varmasti ymmärtää täysin, kuinka mukavaa oli samalla kartoittaa läpi, mitä kaikkea kiinnostavaa hyllyiltä löytyi.
Otin mukaani kameranikin. En ollut ehtinyt kuvata Lontoota liiemmin tänä vuonna ja olisi sääli, jos minulla ei olisi muistona kuvia tästä minulle todella tärkeästä ja rakkaasta ajanjaksosta ja ympäristöstä, jossa sain sen viettää.
Voi jestas, kuinka hyvältä tuo useamman tunnin kävely talvisessa Lontoossa jälleen tuntuikaan ja ai että, kuinka hyväksi niiden kosmetiikkapurkkien kääntely kaupoissa jälleen oloni saikaan!
Ja niin stressi jälleen helpotti ja elämästä tuli mukavaa samalla, kun itseasiassa huomaamattani opiskelin. Tarvitseeko tuollaista edes kutsua opiskeluksikaan? Minähän vain vietin aikaa tavalla, joka tuntui minulle itselleni hyvin mieluisalta ja siitä saattoi mahdollisesti olla apua huomisen tenttini kannalta.
Huominen tenttikään ei enää oikeastaan jännitä. Jos vaihtoehtona on olla se panikoiva ja itseltään kohtuuttomuuksia vaativa sekopää tai elämästään vaikka vähän huonommillakin numeroilla nauttiva onnellinen ihminen niin otan kiitos sen jälkimmäisen epäröimättä. Jatkossa pidän kyllä visusti huolen siitä, etten enää ikinä eristä itseäni omien ajatukseni kanssa liian pitkäksi aikaa kauas läheisistäni ja sen vuoksi joudu keskittämään elämääni liikaa vain yhden asian ympärille, sillä sillä on näköjään pahoja negatiivisia caikutuksia ihmismieleen.
Ratkaisu siis löytyi.
Ja niin, jos jotakin muutakin asia yhtään kiinnostaa: Nämä yllä olevan kuvan tuotteet ovat tehty PET-muovista mm. siksi, että se on kovaa, vahvaa ja hyvä suoja hapettumista vastaan sekä sen voi saada näyttämään lasimaisen kirkkaaltakin halutessaan. Monet lasilta näyttävät, mutta kevyemmät ja kolhuja paremmin kestävät kosmetiikkapakkaukset ovatkin PET-muovia.
Tällä hetkellä suuntani INCI-bongarista on siirtynyt pakkausbongariksi ja tulette varmasti tulevaisuudessa postauksistani huomaamaan, kuinka hauskaa ja hyödyllistä se itseasiassa onkaan!
Stressitöntä joulunalusaikaa kaikille toivotellen tonttulakkiaan löysännyt onnellisuuden perässä juoksija.