Sain loppuvuodesta blogin kautta kokeiltavakseni
V 10 Plus -merkin tuotteen, joka on puhuttanut ihmisiä nettimaailmassa paljon ja josta käyty keskustelu on jopa hieman hihityttänytkin minua aina välillä.
Ihola Oy:n maahantuoma vesipohjainen kasvoille tarkoitettu kuorintageeli on kaikille ihotyypeille soveltuva rakeeton kuorinta. Koska tuote on rakeeton, sopii se myö herkemmälle iholle sekä akneiholle, jolla tavallisilla rakeellisilla kuorinnoilla tehty mekaaninen kuorinta saattaa vaan pahentaa tulehduksia.
Tuotteen ideana on, että läpinäkyvää geeliä levitettään iholle ohut kerros.
Sen annetaan vaikuttaa iholla viitisen sekuntia, jonka jälkeen ihoa hierotaan kevyesti sormenpäillä. Tämä hieronta auttaa kuollutta ihosolukkoa irtautumaan ja tarttumaan tuotteeseen.
Ongelmana on vaan se, mitä pakkauksessa lukee. Pakkaus nimittäin heittää ihan pokkana ihon pinnalle muodostuvien vaaleiden hiutaleiden olevan ihosolukkoa. Tai siis ovathan ne tavallaan, mutta ymmärtämätön voi saada sen käsityksen, että se kaikki muka olisi, vaikka kyse on vain siitä, että kuolleet pintasolut ovat hiutaleiden mukana. Ja tuosta väärinkäsityksestäkös vasta onkin syntynyt halo.
Ihmiset ovat nimittäin levitelleet tuotetta iholleen moneen kertaan ja saaneet aina "ihosolukkoa" irtoamaan. Ja koska järkikin jo sanoo, ettei sitä voi irrota loputtomiin ja koska useammat ihmiset uskovat, että vain näkyvillä ja tuntuvilla rakeilla voi saada kunnon kuorintaa aikaiseksi iholle, on tuotteen toimivuus kyseenalaistettu. Ja onpa tuotetta jopa levitetty jollekin muullekin materiaalille kuin iholle ja taas "ihosolukkoa" on irronnut. Onko tämä nyt sitten täyttä huijausta?
No tuskin.
Tuotteessa on varsin simppeli sisältö ja mitä enemmän opiskelen koulussa INCI-asioita, sitä vähemmän minusta tuntuu, että uskallan enää mistään sanoa mitään. Minun pienellä maalaisjärjellä asiaa pohdittuna sanoisin tuotteen kuitenkin toimivan näin:
Iholle levittäessä geeli muodostaa kalvon ja oltuaan iholla hetken ja kalvoa pyörittelemään lähtiessä nappaa se pintaansa mukaan kuolleita ihosoluja ihon pinnalta. Kuorinta siis toimii, mutta valkoisina ihon pinnalla näkyvät hiutaleet eivät ole pelkkää ihosolukkoa. Kyllähän itse tuotteenkin täytyy jonnekin jäädä, eihän se voi vaan kadota.
Ilmiö on kärjistettynä hieman sama, kun levittäisi Erikeperiä iholle: liima nappaa mukaansa tavaraa ihon pinnalta, muttei tietenkään voi itsessään kadota minnekään ja vaikka pinnalla olisi mitä köhnää ja töhnää iholta, on sen alla silti Erikeperiä.
Tämä kirkas, rakeeton kuorintageeli sopii kaikille ihotyypeille, myös herkälle ja akneiholle. Se poistaa kuolleen ihosolukon ja epäpuhtaudet hellästi, mutta tehokkaasti ilman kuorivia rakeita. Kirkastaa ihoa välittömästi. Kuorintageelin sisältämät tehoaineet (Acrylates/C10-30 Alkyl Acrylate Crosspolymer, Dicocodimonium Chloride, Steartrimonium Bromide) reagoivat erittäin nopeasti kuolleen ihosolukon proteiinien kanssa ja poistavat tehokkaasti kuolleen solukon ihon pinnalta. Irronnut kuollut ihosolukko tuntuu hetken päästä geelin seassa pieninä hiutaleina. Kuorintageeli sisältää myös riisinkuori- ja merileväuutteita, jotka kirkastavat ja kosteuttavat ihoa. Kuorintageelin vesipohjaisuus takaa sen, että tuote sopii herkällekin iholle, ja että sitä voidaan käyttää vaikka päivittäin. Kuorintageeli on hajusteeton, parabeeniton, väriaineeton ja mineraaliöljytön.
En tunne tarkemmin noita kahta jälkijmmäistä mainittua apuainetta, mutta ehkä niillä sitten on kyky auttaa kuolleita ihosoluja liukenemaan irti ihon pinnasta?
Miltä iho sitten tuntuu tämän kuorinnan jälkeen?
Kevyesti kuoritulta, kosteutetulta ja pehmeältä. Lopputulos ei ole yhtä "hiotun" tuntuinen kuin runsasrakeisellä kuorinnalla tehtynä, mutta iho tuntuu hyvältä.
Sanoisin tämän kuorinnan olevan parhaimmillaan juurikin nimenomaan niille, joiden iho reagoi herkästi eikä kestä rakeellisia kuorintoja. Niille puolestaan, jotka kaipaavat kunnon tömäkkää kuorintaa, voi tämä tuntua liian vaisulta.
Oma ihoni on pitänyt tuotteesta suuresti, sillä kuivuuteen ja punoitukseen taipuvaisena ei sitä ole kuorinnan jälkeen yhtään kiristänyt eikä se ole punoittanut.
Oletteko te kokeilleet
V 10 Plus -merkin Water Base Peelingiä?
Kuorinnalla on hintaa n. 30 euroa ja sitä myyvät apteekit.