Quantcast
Viewing all 968 articles
Browse latest View live

Yhteenvetoa pitkästä aikaa

Lukijoideni joukossa on uskollinen ryhmittymä, joka odottaa aina innolla postausta kuukauden loppuneista tuotteista. 

Kerään edelleen loppuneet tuotteet sivuun kuvausta ja jätteiden lajittelua varten, mutta myönnän olevani hieman laiska näpyttelemään niistä sitä postauksia. Nyt minulla olisikin siksi esitettävänäni teille edes jollakin tasolla, mitä kaikkea minulta on loppunut viimeisten kolmen kuukauden aikana.

Tällä kertaa en jaksa käydä tuotteita niin tarkasti läpi ja linkitellä vanhoihin postauksiin, mutta saattepahan ainakin jonkun kuvan siitä, mitä kaikkea minulta on loppunut.

Tältä tuo kolmen kuukauden loppuneiden tuotteiden saldo siis näyttää:

Tuotteita on loppujen lopuksi yllättävän vähän siihen nähden, että kyseessä on lähes sadan päivän ajanjakso, mutta toisaalta minusta tuntuu, että minulla on kotona vähintään yhtä monta muuta tuotetta ihan lopuillaan.

 Tarkemmin eriteltynä loppuneiden tuotteiden vuori koostui tällaisista tuotteista:


Minulta kului loppuun kolme shampoota, kaksi hoitoainetta, yksi hiusnaamio, yksi hiuslakka, yksi kuivashampoo, yksi jätettävä hoitoaine ja yksi hoitosuihke.

Suihkugeelejä loppui kaksi kuten dödöjäkin ja käsivoiteiden puolelta kulutin loppuun kolme minikokoa sekä yhden jalkavoiteen. Tämän kasan mukaan en olisi oikeastaan käyttänyt loppuun kuin yhden pienen vartalovoiteen, mutta toisaalta olen käytellyt paljon vartalovoiteita lähes loppuun ja vaihdellut niitä sitten tuoksujen ja koostumusten mukaan, eli nyt niitä on kotona lopuillaan useita.

Loppuneiden meikkituotteidenkin määrä hämmentää, mutta niitäkin on laatikossa useita vain odottamassa sitä hetkeä, että maltan vihdoin julistaa ne loppuneiksi. Tällä kertaa kun en näköjään ole malttanut tehdä niin kuin yhdelle vaivaiselle mascaralle...

Kasvojenhoitotuotteitakaan ei kulunut loppuun hirvittävää määrää: yksi puhdistusgeeli ja -puhdistusvesi, kasvovoide, kuoriva naamio ja silmämeikinpoistoaine.


Meinasin ihan täysin unohtaa, etteivät tässä suinkaan olleet aivan kaikki loppuneet tuotteet, vaan parin viikon Aasian reissullakin kului loppuun jotain:


Reissussa ollessa loppuun kului nimittäin yksi vartalovoide, matkakokoinen suihkugeeli, matkakokoinen meikinpuhdistusaine sekä hiuksille tarkoitettu latvasuoja.

Loppujen lopuksi saldo oli siis 30 tuotetta, mikä on lähes sama saldo kuin mitä normaalisti saan yhden ja puolen kuukauden aikana kulumaan loppuun. Myönnän kyllä tämän johtuneen jossain määrin siitä, etten vaan halunnut kuluttaa tuotteita ihan loppuun sillä mietin vain jatkuvasti, että minun tulisi yhteenvedossa kirjoittaa niistä...

Yritän siis kesäkuussa nyt tsempata ja kuluttaa ne lähes tyhjilläänkin olevat purkit pois!

Pikkupikkubikineissä

Kesä tulee ja pikkupikku bikineissä hengailu houkuttelisi, mutta alapäässä olisi jotain sellaista, mitä tahtoisi siistiä ennen pienten kangaskappaleiden päälleenvetoa. Höylän vieminen alapään lähelle kuulostaisi liian itsetuhoiselta ja vahankin mahdollisesti aiheuttama kipu sietämättömältä. Olisiko joku muu vaihtoehto?

Olisipa hyvinkin!


Sain itselleni tällaisien ajatuksien kanssa varsinkin painiville ihmisille suunnitellun karvanpoistokaksikon kokeiltavakseni lähinnä parisuhteen (ja sinkkuelämän) piristyksiä toimittavalta Kaalimato.comilta*, joka muuten tosiaan myy muutakin kuin vain suoranaista erotiikkaa.


Blitz Blank -merkki myy ainakin sivustolla suosittua karvanpoistovoidetta, jonka kanssa alakerrankin karvojen poistaminen on kivutonta, mutta erittäin sileää jälkeä jättävää.


Reilun kokoisen voidepurkin mukana tulee spaatteli, jolla karvanpostovoide levitetään halutulle ihoalueelle.


Peittävän voidekerroksen annetaan vaikuttaa iholla 7-15 minuuttia riippuen käsiteltävästä karva-alueesta ja vaikutusajan jälkeen iho pyyhitään spaattelin avulla puhtaaksi. Spaateli kaapaisee mukanaan paitsi iholla olleen voiteen myös sen alle peittyneet karvat jättäen ihon todella sileäksi ja pehmeäksi.


Limakalvojen lähettyvyydelle tätä ei suositella, mutta minä kyllä tein alakerran bikinirajaosaston kanssa surutta varsin laaja-alaisiakin kokeita ilman minkäänäköisiä ongelmia.


Pidin aivan suunnattoman paljon tästä kätevästä tuotteesta ja vaikka aluksi epäilinkin sen olevan varmasti aika tujua tavaraa ja sen käyttö jopa hieman arvelutti minua sai tuotteen INCI-listan vilkaisu minun rauhoittumaan. 


Tuotteen aktiiviaineena näyttäisi olevan sen sisältämä Calcium Thioglycolate, joka rikkoo keratinien välisiä siteitä ja saa karvat irtoamaan iholta vaikutusajan jälkeen lastalla pyyhkiessä. Tuon lisäksi tuote kuitenkin sisältää ihoa kosteuttavia, pehmittäviä ja rauhoittavia aineita, joten iho tuntuu käytön jälkeen todella sileältä ja hyvältä. Tämän kanssa ei synny vahaamisen kipua eikä tarvitse miettiä, höylääkö ronskisti vastakarvaan mahdollisiman sileää jälkeä hakien vai kiltisti myötäkarvaan pienen mahdollisesti jo alkavan sängentapaisen iholle jättäen.


Tähän väliin joudun toteamaan teille, että olen ihan sinut sen kanssa, ettette tahdo nähdä tässä yhteydessä, kuinka sileää jälkeä tuote teki. En nimittäin itsekään välttämättä välittäisi sitä täällä nettimaailmassa sen kummemmin esitellä muuten kuin suullisella tasolla. Toivonkin siis, että luotatte sanaani, sillä jäätte nyt ilman todistusaineistoa.


 Karvanpoiston jälkeen projektia voi vielä jatkaa Blitz Blank -merkin aftershavella.


Kuten purkin kuvakin jo kertoi, on tuote suunniteltu nimenomaan herkän alakerran iholle sopivaksi ja estämään ihon ärsyyntymistä ja vähentämään sisäänkasvaneiden karvojen riskiä.


Ihoa kosteuttava ja rauhoittava voide on ollut itselläni ainakin loistava apu lopputuloksen viimeistelyyn ja pehmeän ihon ylläpitoon, joten olen käyttänyt sitä sekä heti karvanpoiston jälkeen että muutenkin karvanpoistokertojen välipäivinä pitämässä alueen kunnossa.


On harmi, että erilaisia alakerran siistimiseen tarkoitettuja tuotteita on kaupoissa myynnissä loppujen lopuksi melko vähäisesti, mutta onneksi nettikaupat tarjoavat tässä asiassa apua.

Omat kokeiluun saamani tuotteet ovat tosiaan peräisin Kaalimato.comista* ja karvanpoistovoiteen löydät täältä.


Ja ai niin, lohdutukseksi muuten niille, joita pelottaa imagollisista syistä jäädä odottamaa pakettia Kaalimato.com -sivustolta: Oma pakettini tuli ihan vaan postin pakettiautomaattiin ja sain vain ilmoituksen, että Kentonec Oy on lähettänyt minulle paketin. Myös pahvilaatikon päällä luki pelkkä Kentonec Oy (joka tosin hihityttävästi toimii Kumitehtaankadulla...), eli ei tarvitse pelätä, että kukaan naureskelisi tietäväisen näköisenä paketin nähdessään

Mitäs tykkäätte tämän tyyppisistä karvanpoistotuotteista?


* Postauksen linkit ovat affiliate-linkkejä.

I (heart) Revlon Colorstay

Olen kysellyt blogissani usein teiltäkin hyvien meikkivoideiden perään, joista löytyisi vaalea sävy. Moni on suositellut minulle Revlonin Colorstay-meikkivoidetta sen vaaleimmassa sävyssä, mutta meikkivoide on jäänyt minulta testaamatta, sillä sitä ei saa Suomesta.


Sain tuotteen kuitenkin vihdoin käsiini JT Beauty Outletista, josta se lähetettiin minulle blogitestailuja varten. Arvoin pitkään kahden vaihtoehdon välillä pohtien, ottaisinko rasvaisemman ihon version vai kuivan ihon version päätyen lopulta kuivemman ihon versioon. Jälkikäteen ajateltuna se on ollut oikein fiksu päätös nimittäin.


Pelkäsin nimittäin alunperin, että tämä kuivan ihon versio olisi iholleni liian rasvainen. Pöh, vielä mitä, tämä on nimittäin varsin rasvattoman tuntuinen ja minua jäikin jopa kiinnostamaan, miltä rasvaisemman ihon versio tämän rinnalla tuntuu.


Valitsin itselleni kokeiluun meikkivoiteen vaaleimman sävyn 110 Ivory ja voi jestas, kuinka ihanan vaalea ja neutraali se onkaan!


Suuret kiitokset siis niille, jotka tästä ovat minulle vinkkailleet!


Siitä huolimatta, että Blogger tykkää tunnetusti photoshoppailla kuvia omavaltaisesti tehden bloggaajan ihosta heleämmän, tasaisemman ja freesimmän, näkyy meikkipohjattomista kuvista silti, että ihoni kaipaa tasoitusta. 


Kuinka mahtavaa olisikaan, jos Blogger voisi antaa minun julkaista kuvia ihostani siinä kunnossa kuin mitä se on ilman, että se tahtoo häivytellä sen punoitusta ja pisamiani.


Kuten noista kolmesta kuvasta kuitenkin saa osviittaa, tahdon ohuen tuntuisen ja näköisen meikkivoiteen, joka kykenee tasoittamaan poskillani ja nenänpielissäni olevaa punoitusta, häivyttämään pisamiani, peittämään tummia silmänalusiani ja tekemään ihan mitä tahansa otsaani yhtäkkiä iskeneelle teini-iälle. 


Ja arvatkaapas mitä? Suureksi ilokseni tämä ihanuus on tehnyt juuri noita kaikkia!


Ensinnäkin tämä tuntuu ja näyttää iholla todella ohuelta eikä tunnu pätkääkään rasvaiselta. Tämä suorastaan katoaa iholle ilman, että pintakuivuuteen taipuvaista ihoani kiristää, mutta niin, ettei tämä silti tunnu iholla oikeastaan yhtään ihoa koskettaessa.


Tässä kuvassa mukana on jo puuteria kiinnittämässä meikkipohjaa, mutta tämä on tainnut olla parhaiten ihollani ilman puuteriakin pysyvä meikkipohja. 


Vaalea sävyvalintakin menee täysin yhteen aatelisen kalpeuteni kanssa ja saan jopa hieman lisäillä kasvoilleni sävyä aurinkopuuterista, etten näyttäisi aivan kaikkia veriäni valuttaaneelta vamppyyrilta. Onnekseni (ja samalla tavallaan harmikseni) sävy kuitenkin mätsäsäi täydellisesti kaulani kanssa.


Täytyy sanoa, että tämä ihanan kevyt, mutta kerrostettavissa oleva ja peittävä sekä hyvin iholla kestävä meikkivoide on ollut yksi parhaista meikkivoidelöydöistä, joita olen tehnyt.


Tuotteen ainoa negatiivinen puoli on sen annosteluaukko, joka siis tosiaankin on vain iso aukko. Tästä kyllä tulee hyvin tavaraa ulos, mutta itse ehkä pitäisin enemmän pumpusta tai ihan mistä tahansa muusta ratkaisusta kuin vaan lasipullossa olevasta isosta aukosta.


Muuten meikkivoide on todellakin ollut aivan ässä ja suosittelen sitä suuresti kaikille rasvattoman tuntuista meikkivoidetta hakeville sekä varsinkin niille, joiden on vaikeaa löytää tarpeeksi vaaleaa ja neutraalia meikkivoidesävyä.

Meikkivoiteen voi kotiuttaa itselleen JT Beauty Outletista tämän linkin kautta.

Keiden muiden suosikkeihin tämä tuote lukeutuu?

Kuorittu ja kosteutettu

Sain lopputalvesta blogin kautta kokeiltavikseni meidän leveyspiireillämme uudemman tuttavuuden, eli ranskalaisen NAFHA-luonnonkosmetiikkamerkin tuotteita.


Parit sertifikaatit kerännyt tuotemerkki oli sisällyttänyt valikoimiinsa mukavankuuloisen kasvokuorinnan, joka päätyi testattavakseni.


Kuivaihoisena tahdon paitsi kuoria ihoni myös saada sen tuntumaan operaation jälkeen aivan erityisen pehmeältä ja kiristämättömältä. Joidenkin kuorintatuotteiden kanssa kun ongelmaksi muodostuu, että ne ovat lähtökohtaisestikin jo paitsi kuorivia myös ihoa todella kovalla otteella peseviä. Tästä seuraa paitsi puhdas ja kuorittu iho, myös kenkun kiristävä tunne.


Tämän kuorinnan jippo kuitenkin on siinä, että paitsi että se sisältää ihoa mekaanisesti kuorivia rakeita, on sen koostumukseen ympätty mukaan myös huomattava määrä ihoa kosteuttavia ja pehmittäviä ainesosia. 


Tuotteen koostumukseen on sisällytetty paitsi aloe veraa, seesaminsiemenöljyä, glyseriiniä, arganöljyä, karitevoita, jojobaöljyä sekä hunajaa ja useimmat niistä löytyvät INCI-listalta jopa varsin hyviltä sijoilta.


Oma kuiva, mutta puhdistusta kaipaava ihoni on nauttinut suuresti tällä kuorinta-aineella hellimisestä. Tuotteessa on myös mukavaa se, etteivät sen kuorivat rakeet ole turhan tiiviissä vaan kuorinta tuntuu jopa melko hellävaraiselta käsittelyltä iholla. Pakkauksessa esitetäänkin, että rasvaisempi iho voisi käyttää tätä ihan päivittäisenä puhdistustuotteenaan, mutta en silti välttämättä jotenkin vaan ole sillä kannalla, että ihoa tarvitsisi välttämättä päivittäin kuoria.


 Olen tykännyt tästä luonnonkosmetiikantuoksuisesta kuorintakaverista kovasti, sillä kukapa nyt ei tykkäisi tuotteesta, joka jättää ihon sileän ja pehmeän tuntuiseksi sitä ärsyttämättä.


NAFHA:n luonnonkosmetiikkatuotteita myy esimerkiksi Pretty.fi ja tämän tuotteen löytää halutessaan tämän affiliate-linkin takaa.

Millaisista kasvokuorinnoista te pidätte? Kuinka usein muuten ylipäätänsä kuoritte kasvonne?

Ihonpuhdistusfiiliksiä

Meikkaaminen on ihan kivaa, mutta itse pidän enemmän ihonhoidosta. Tykkään siitä ajatuksesta, että teen iholleni hyvää ja huolehdin siitä. Tuloksia ei yleensä näe heti eikä ihoni ole tyädellinen, mutta ainakin yritän optimistisesti ajatella, että hyvät teot kyllä palkitaan lopulta.

Tykkään ihan erityisesti iltapesuhetkestä ja ihon puhdistuksesta. Aamumeikkaaminen on tylsää, mutta iltapuhdistus on ihanaa. Tykkään läträtä puhdistustuotteilla, suosin kaksoispuhdistusta ja haluan aina puhdistaa ihon vielä veden kanssa lopulta ja pyyhkiä sen kasvovedellä.

Tämän vuoksi onkin yksi tuotekategoria, jonka kanssa en itse ole päässyt sinuiksi ja se on puhdistuspyyhkeet.

En ole ennen suostunut käyttämään puhdistuspyyhkeitä oikeastaan ollenkaan. Viimeaikoina olen kuitenkin muutamaan otteeseen yrittänyt päästä niihin jyvälle, joten halusin herättää kanssanne niistä keskustelua.


Minulta löytyy kotoa JT Beauty Outletista blogin kautta saamiani suosikkisarjani Soap & Gloryn Off Your Face -puhdistuspyyhkeitä, joiden kanssa olen harjoitellut tuttavuuden tekemistä.
 

Periaatteellisella tasolla nämä ovat aivan mielettömän mahtava idea varsinkin silloin, kun hieman laiskottaa. Pyyhkeillä on helppoa ja nopeaa pyyhkiä iho puhtaaksi ja ainakin nämä tuntuvat puhdistavan ihon hellävaraisesti, mutta silti huolella poistaen jopa vesiliukoisen silmämeikinkin.
 

Aluksi olin hieman huolissani, jäisikö iholleni kuitenkin näiden jäljiltä vielä meikkiä, mutta kasvoveteen kostutetulla vanulapulla pyyhkiessäni saatoin aina huomata, että ihostani todellakin oli tullut puhdas. Siksi suhtautumiseni näitä kohtaan hämmentääkin minua hieman. Miksi pelkään näitä, vaikka nämä selvästi puhdistavat ihoni puhtaaksi?


Suurin kammoksumisen aiheeni on luultavasti ehdottomasti se, ettei ihoni tulisikaan tarpeeksi puhtaaksi.  Tunnen sielussani, kuinka meikkijämät pyörivät ihollani yhä kosteusvoidetta sille levittäessä tehden iholleni hallaa aikaansaaden epäpuhtauksia ja vanhentaen ihoani ennenaikaisesti. En vaan kykene karistamaan ajatusta mielestäni. Tämän vuoksi olen käyttänyt puhdistuspyyhkeitä niin, että pyyhin ihoni niillä ensin, mutta pesen sen silti vielä kaksoispuhdistuksen toisella aineella ja pyyhin kasvovedellä puhtaaksi. Se siitä nopeudesta ja näppäryydestä sitten...


Ongelmani on siis pahimman luokan psykologinen vaikeus, josta on ilmeisen vaikeaa päästä yli ilman terapiaa.
 

En itsekään ihan täysin ymmärrä omaa suhtautumistani, sillä puhdistusliinat ovat minustakin näppäriä. Ymmärrän täysin niitä, jotka pitävät pakettia yöpöydällään ihan siltä varalta, että heidän tekee joskus (alkoholin vaikutuksen seurauksena tai ilman) mieli vaan kaatua sänkyyn ilman iltapesuille menoa.
 

Ymmärrän myös, kuinka kätevä apu nämä ovat matkustaessa, mökillä ollessa, festareilla rymytessä sekä ihan vaan niille, joiden iho ei kestä vedellä läträämistä. Ja silti minä vaan aina mietin, että eivätkö muut tunne samoin?
 

Olen vienyt itse pohdintani niin pitkälle, että tunnen myös ekologisesti ajateltuna pahaa mieltä jokaisesta kuluttamastani puhdistuspyyhkeestä. Turha tässä on Äiti Teresaksi ryhtyä, mutta tämä on asia, jossa minäkin voin sentään säästellä luontoa.
 

Puhdistuspyyhkeet ovat kuulemma Englannissa maan myydyin puhdistustuotekategoria, mutta minä en vain lämpene niille.

Mikä on teidän suhtautumisenne niitä kohtaan?

Really, Triple Dry?

Olin tammikuussa Piece of Panda -blogin päätähden kotonaan järjestämässä synttärimiitissä, josta käteeni jääneestä lahjapussista löytyi apteekeissa myytävän Triple Dry -merkin nimensä mukaisesti todella tehokkaaksi tituleerattu antiperspirantti.


En kärsi suuremmin hikoilusta, mutta hyvä dödö on tietysti aina syytä omistaa ja ajattelinkin, että tällainen tehotuote on minulla varmasti mahtava: jos en kerran lähtökohtaisestikaan hikoile paljon, tämä varmasti blokkaisi homman täysin.


Pidän dödöistä, joissa on reilun kokoinen roll-on pää. Niillä saa kunnolla tärpättiä kainaloihin parilla vedolla ja nopeasti ilman, että asialle täytyy pyhittää useampaa hetkeä. Tämän vuoksi tämäkin dödö miellytti minua kovasti.


Dödön kevyesti hajustettu versio tuoksui naisellisen pehmeälle, mutta vain aavistuksen verran. Tämä sopii siis hyvin käytettäväksi erilaisten hajuvesien ja muiden tuoksujen kanssa ilman, että ympäristölle syntyy suuremman luokan tuoksuristiriitaa käyttäjän pyyhältäessä ohi.


72 tunnin tehoa lupaileva antiperspirantti kuulostaa tosiaan todella tehokkaalta, mutta mehän olemme jo aiemmin oppineet, mitä se itseasiassa tarkoittaakaan testausten perusteella: hikoilun on voitu osoittaa vähentyneen pakkauksessa esitetyn ajanjakson ajaksi 20 prosenttia, mikä ei nyt loppujen lopuksi käytännön tasolle vietynä ole niin mullistavaa. 


Ajattelin silti, että tuote varmasti sopisi minulle loistavasti, sillä en tosiaan pahemmin kärsi hikoilustani. Käyttöohjeissa kehotettiin käyttämään tuotetta aluksi joka ilta suihkun jälkeen ja hikoilun tasoituttua käyttöä voisi vähentää muutamaan kertaan viikossa.


En nyt jaksa pitää teitä millään lailla jännityksessä tuotteen tehojen suhteen vaan kerron suoraan, että minä vähän petyin. Päädyin lopulta käyttämään tätä dödönäni päivittäin enkä ihan oikeasti huomannut käytön aikana mitään eroa aiempiin "tavallisiin" hyviksi havaitsemiini dödöihin.  Kuukaudenkaan käytön jälkeen minulle ei olisi tullut mieleenikään jättää tätä edes päiväksi pois.


Tämä piti kainaloni peruskuivina ja perustuoksuttomina, mutta iltaa kohti mennessä alkoi lopulta joskus vähän falskaamaankin. Pidin tätä itse hieman outona, sillä tämänhän nimenomaan pitäisi olla runsaaseen hikoiluun tarkoitettu tuote, joka kaikella järjelläni tulisi sitä suuremmalla todennäköisyydellä pitää kevyt hikoiluni kurissa. Vaan ei.


Simppelisisältöinen tuote oli mukava kokeilla, mutta minua tämä ei ihan vakuuttanut. 

Kuulisin kuitenkin erittäin mielelläni tarinoita niistä, joiden käytössä tämä on suoriutunut tehtävistään vakuuttavammin.


Jos tuote kuitenkin kiinnostaa, sen voi hankkia itselleen esimerkiksi netistä tämän Apteekkituotteiden affiliate-linkin kautta.

Silmiinpistävä kesämuistutus

Nyt kun kesä on täällä, halusin tänään vain pikaisesti muistuttaa, että muistattehan suojata auringossa myös silmänympäryksenne. Ne kun ovat se ohuttakin ohuempi ihoalue, jossa pienet juonteet usein ensimmäiseksi alkavat näkyä.


Suojakertoimellisia silmänympärysvoiteita on hieman haastavaa löytää, mutta Clinique toi reilu vuosi sitten markkinoille yhden hyvän tapauksen, jonka olen täällä jo kertaalleen esitellytkin, mutta jonka olemassaolosta halusin jälleen näin ajankohtaiseen aikaan muisuttaa.


Sain itselleni omakseni Cliniquen Superdefence -linjan SPF 20 Age Defence Eye Creamin näytekoon ollessani alkuvuodesta Sensaisti-blogin Marin järjestämissä iltamissa. Näppärän kokoinen tuote on juuri omiaan kuljetettavaksi kesälaukuissa mukana ja ollutkin minulla jo jonkun aikaa joka aamuisessa käytössä.


Pidän tästä kovasti, sillä tämän koostumus on ohuehkoa ja helposti levittyvää ja toisin kuin useat tavalliset, suojakertoimelliset kasvoilla toimivat tuotteet, ei tämä saa silmiäni vuotamaan. 

Riittoisasta koostumuksesta huolimatta tuotetta kannattaa silti muistaa holvata silmänympäryksille huolella, mikäli aurinkosuojan tehokkuuden tahtoo taata! 


Aiemman esittelypostaukseni tuotteesta voi käydä lukaisemasta täältä.

Onko teillä heittää suosituksia muista hyvistä suojakertoimellisista silmänympärysvoiteista? Moni olisi varmasti kiinnostunut kuulemaan!

Do it with your smartphone

Olen ihminen, joka tykkää käyttää älypuhelintaan avuksi kaikkeen mahdolliseen ja jäinkin miettimään pariin uuteen innovaatioon törmättyäni, että voisivatkohan muutkin ihmiset innostua niistä.

Ensimmäinen innovaatio yhdisti korun, auringon ja älypuhelimen:

Image may be NSFW.
Clik here to view.


JUNE on nimittäin kaunis ranteessa tai vaatteissa pidettävä koru, joka itseasiassa mittaa auringon UV-säteilyn voimakkuutta ja kertoo kännykkäapplikaation avulla kantajalleen, onko päivän säteilylimitti ylitetty, pitäisikö hommaa rajoittaa ja antaa muutenkin vinkkejä auringon kanssa pelaamiseen.



Kuinka näppärää! Ihan mahtavaa, jos minunkin älypuhelimeni huolehtisi, kuinka paljon olen henkilökohtaisesti saanut päivän aikana UV-säteilyä ja muistuttaisi minua lisäämään aurinkovoidetta!

Toinen mahtava älypuhelimen hyödyntämisinnovaatio on suuhygienian puolella, jossa Oral-B on yhdistänyt bluetooth-teknologian hampaidenharjaukseen. 




Minä olisin ainakin aivan myyty, jos kännykkäni kertoisi minulle raportin hampaidenharjauksestani!


Käytän itse sähköhammasharjaa ja voin kertoa, että tahdon ehdottomasti ostaa uuden ja nimenomaan tällaisen heti kun kyseinen vempain vaan rantautuu leveyspiireillemme!

Image may be NSFW.
Clik here to view.


Lisää tästä suuhygieniainnovaatiosta voi lukea täältä.

Mitäs sanotte näistä älypuhelimen hyödyntämiseen perustuvista innovaatioista? Kuka muu kuuluu kanssani tähän samaan kerhoon, joka tahtoo hyödyntää älypuhelinta aina ja kaikkialla missä se vain on mahdollista?

Nyt on muuten loistava hetki jakaa kaikki parhaat kännykkäsovellukset, joita itse käytätte elämäänne helpottamaan!

Hemaisevan seksikäs pörrötön pää

Minulla on jo pidemmän aikaa ollut käytössä eräs Yves Rocherilta blogin kautta kokeiluuni saama hiustuote ja olen mieltynyt siihen pikkuhiljaa enemmän ja enemmän.


Smoothing 48H Anti-Frizz Milky Serum on nimensäkin mukaisesti maitomainen hiustenhoitoseerumi, joka hoitaa ja pehmittää hiuksia vähentäen niiden pörröisyyttä.


Lähes kaikki omistamani hiuksia siloittavat seerumit ovat aina melko öljymäisiä tai öljymäisen silikonisia. Niiden annostelun kanssa saakin olla tarkkana, ellei halua kutreistaan jopa hieman klähmäisiä tai hiustenlatvoistaan omiksi piikkinipuiksi eriteltyjä osioita. 


Tämä kosteisiin ja puhtaisiin hiuksiin levitettävä hoitomaito on kuitenkin ihan eri tavaraa. Se hoitaa ja pehmittää hiuksia, muttei jätä niitä yhtään öljyisen tuntuisiksi. Tuote on tarkoitettu ihan erityisesti käytettäväksi ennen föönausta, mutta olen levittänyt sen hiuksiini myös silloin, kun en ole edes ollut aikeissa föönata ja saanut siitä mukavaa pehmitysapua.


Föönin kanssa yhdistettynä hiuksiin syntyy sileää ja pehmeää jälkeä ja pörröisyys vähenee selvästi. Kuivuttuaan hiukset ovat ihanan pehmeät ja sileät ja pörröisyys on selvästi helpottanut, vaikkei tuote edes sisällä silikoneja (joita en itse siis millään lailla välttele).


Käytän tätä itse hiuksia siloittavana ja pehmittävänä hoitotuotteena, jonka kuitenkin yhdistän vielä esim. John Friedan 3-Day Straight -suihkeeseen ihan piikkusuoraa sileyttä havitellessani. Tämä ei siis varsinaisesti suorista hiuksia, mutta nimenomaan hoitaa ja pehmentää niitä vähentäen sisältämiensä öljyjen avulla hiusten pörröisyyttä.


Itselläni on melko paksuhko tukka, mutta uskoisin tämän sopivan loistavasti myös ohuemmille hiuksille juurikin tämän öljyttömän tuntuisen koostumuksen ansiosta. 

Riittoisa maitoseerumi löytyy Yves Rocherin sivuilta tämän affiliate-linkin takaa


Onko teillä jotain erityisiä suosikkituotteita hiusten pörröisyyden taltuttamiseen?

Pieniä yllätyksiä

Sain jonkun aikaa sitten blogini kautta yllätystestaukseen Max Factorin Max Effect Mini Nail Polish -kynsilakkoja melkoisen mukavan ja monipuolisen komppanian verran.


Pidän itse kovasti tällaisista näppärän kokoisista pienistä lakkapulloista.


Tähän väliin olin kertomassa, kuinka monta milliä yhdessä lakkapullossa on kynsilakkaa, mutta tarkasteltuani pulloja hetken joudunkin toteamaan, etten tiedä. Näistä ei nimittäin löydy kokomerkintää. 


Oletin pulloissa olevan sen samat 5 ml mitä esimerkiksi Mavalan ja Lumenen kynsilakoissa on, mutta koska,  EU:n kosmetiikkalainsäädännön mukaan kosmetiikkatuotteisiin ei tarvitse merkitä sisällön määrää mikäli se on alle 5 ml, ovat nämä siis pienempiä. (Lopulta tarkistin asian netistä löytäen tiedon, että lakkapullot sisältävät kynsilakkaa 4,5 ml.)


Niin tai näin, mutta minusta pullot ovat tosiaan hyvän kokoisia. En tykkää liian isoista lakkapulloista, sillä ne eivät koskaan kulu loppuun ja tällaisia pikkulakkoja on helppo hankkia juurikin vaan asun tai fiiliksen mukaan eikä tarvitse pelätä, että ne jäävät ikuisiksi ajoiksi pyörimään laatikoihin.


Pidän itse leveistä lakkasiveltimistä, minkä vuoksi esimerkiksi Lumenen Gel Effect -kynsilakat lukeutuvat suosikkeihini. Tiedän kuitenkin, että teistä monet suosivat mielummin ohuita siveltimiä, joten katsokaapas tätä:


Näissä minilakoissa on miniä myös sivellin, sillä se on näppärän kapea joka suuntaan. Näillä on tarkka työskennellä!


Mukavaa lakoissa on myös monipuolinen värivalikoima.


Ensivilkaisulla jokainen sävy ei näyttänyt ihan omaltani, mutta kynsille ne kaikki kokeiltuani koin yllätysihastumisia.


Oletin etukäteen, että suosikkisävyni olisi ollut sävy 52 Ethiopian Queen, mutta loppujen lopuksi tämä kaunis lämpimän ruskea nudelakka alkoikin sitten vaan tuntumaan hieman tylsältä muiden seuralaistensa ympäröimänä, vaikka pidinkin sen tuomasta tyylikkäästä lopputuloksesta paljon.


Sävy 53 Madame Rose on ruusuisen vaaleanpunainen sävy, joka on hitusen sillä rajalla, että onko se jo liian barbiemainen omaan makuuni. Naisellinen ja söpö se on joka tapauksessa ja päätynee varsinkin näin kesäaikaan kynsilleni useampaan otteeseen.


Sävy 54 Pink Lolita on edellistä sävyä hieman teennäisemmän purkkapinkimpi ja vaikka pidän lakkasävystä, taidan silti ehkä suosia sitä enemmän varpaideni kynsissä. Jotenkin se vaan nimittäin tuntui minulla huutavaan seurakseen tekorusketusta, puhkiblondattua tukkaa ja hiuslisäkkeitä, mutta tämähän on tietysti täysin makuasia. Pidin sävystä siihen liittyvistä assosiaatioistani huolimatta kovasti.


55 Flamenco Girl on tyylikkään punainen, mutta oranssiin selkeästi taittava lakkasävy. Tämä on minusta aivan ihanan kesäinen, mutta sopii lämpimän pohjansa vuoksi yleensä parhaiten kuitenkin keltapohjaiselle iholle.


En ole yhtään vihreiden lakkojen ystävä omissa kynsissäni, mutta toisin kuin Lumenen hernekeittolakassa, tämän kanssa aloin jo ymmärtää, miksi vihreitä lakkoja tehdään. Sävy 56 Green Addict on nimittäin mukavan veikeä rehellisen vihreä lakka, joka näyttää hauskalta yksinään, mutta jonka näin jo sieluni silmin yhdistettynä yhdeksään muuhun värikkäänkirjavaan kynsilakkaan niin, että jokainen kynteni kirkuisi erivärisyyttään.


En myöskään tunnetusti ole sinisten lakkojen ystävä, mutta jestas, että tämä sävy 57 Ocean Queen näytti kynsissäni päheän trooppiselta! Taisin ihan oikeasti ihastua tähän välimerellisen siniseen lakkasävyyn kovastikin!

Pidin näistä näppäristä pikkulakoista, sillä ne levittyivät kynsilleni hyvin (kaikissa kuvissa lakkaa on kaksi kerrosta) ja olivat lisäksi kestäviäkin. Lumenen geelimäisen pullean efektin tekeviä Gel Effect -lakkoja nämä eivät ohittaneet laadullisesti, mutta sävyllisesti kokeilemieni lakkojen joukosta löytyi kyllä tosiaan veikeitä tapauksia, jotka yllättivät minutkin.


Max Factorin Max Effect Mini Nail Polish lakat maksavat n. 5,90 euroa kpl ja niitä voi ostaa mm. tämän Sokoksen verkkokaupan affiliate-linkin kautta.

Oletteko te kokeilleet Max Factorin minilakkoja? Mitä olette niistä tykänneet? Entäs miltä nuo yllä esitellyt sävyt teistä näyttivät?

Voisiko senkin pohjustaa?

Suihkutat kaupassa tuoksutikulle ihanaa tuoksua, tuoksuttelet sitä tunteja huumaantuneena sen viehätysvoimasta ja päädyt suihkuttamaan sitä seuraavalla tavarataloreissulla omalle ihollesi. Yhtäkkiä tuoksu ei tuoksukaan enää ollenkaan samalle vaan muuttuu suorastaan etovaksi. Juokset tavaratalon vessaan ja yrität hangata tuoksua pois saippualla ja vedellä harmitellen yhä illalla kotona, kuinka edelleen kykenet haistamaan sen nenässäsi.

Haistat työkaverisi iholla olevan huumaavan upean hajuveden, fiilistelet sitä useamman päivän ajan ja rohkaistut vihdoin kysymään, mitä tuoksua hän käyttää. Käyt heti töiden jälkeen suihkuttamassa samaa tuoksua ihollesi ihan vaan huomataksesi, että se tuoksuu omalla ihollasi kissan pissalta. Juokset jälleen sinne tavaratalon vessaan.

Molemmat edellä kuvatuista tilanteista ovat meistä useimmille varmasti tuttuja. Hajuvesissä kun on se tragikoominen puoli, että oma ihomme saattaa pH:nsa vuoksi muuttaa ne aivan erilaisiksi kuin mitä niiden kuvittelimme olevan. Joskus tämä on mukava juttu, mutta useinmiten aivan kamalaa.

Voiko asialle tehdä jotain? Syödä enemmän sitruunoita, vähentää kahvinjuontia tai juoda vettä vaikuttaakseen ihonkin pH-tasoon? Ei nyt suoranaisesti välttämättä, mutta onneksi joku merkki on yrittänyt ainakin keksiä ratkaisun tähän hajuvesidilemmaan.

Jos kerran meikkivoiteen, huulipunan, luomivärin ja jopa hiustuotteetkin voi nykyään pohjustaa omilla primereillaan niin miksei sitten hajuvettäkin voisi?


Canvas & Concrete -merkki on nimittäin kehittänyt tähän tarkoitukseen oman hajuvedenpohjustajansa.

Hajuton tuote lupaa tehdä luonnollisen suojamuurin ihon ja tuoksun välille lisäten tuoksun pysyvyyttä iholla estäen samalla kehon omien tekijöiden sekoittumista tuoksun kanssa, jolloin itse tuoksu ei pääse muuttumaan. 

Lisätietoja tuotteesta löytyy täältä.


Minusta idea ainakin kuulostaa aivan mahtavalta mikäli se vaan toimii ja voisihan se teoriassa toimiakin. Tuotteen hintakaan ei näytä pahalta, sillä 100 ml pullo näyttäisi nettisivujen mukaan kustantavan vain hieman alle 20 dollaria, mikä on minusta oikein kohtuullinen hinta tällaiselle tuotteelle.

Mitäs sanotte? Kuka muu kaipaisi tällaista tuotetta?

Tahranuttu

Olen töissä laivalla, joka on tunnetusti se paikka, jossa kaikki miehet ja heidän naispuoliset läheisensä käyvät täyttämässä miesten dödövarastot. 

Miesten hajuvesiosastolla myytävät stickit ovat yleensä  pelkkiä deodorantteja ja vain harva siellä myytävä merkki valmistaa valkoisia tahroja tekeviä antiperspirantteja. Naisten hajuvesien puolelta näitä tahraavia antperspiranttistickejä valmistavia tahoja löytyy kuitenkin muutama enemmän ja itselläni on ollut jonkun aikaa kokeilussa tehokas, mutta pirun ärsyttävä DKNY:n Be Delicious -sticki.


Kuten sanoin, on tämä tuoksuva puikko tehokas. Tehokas kuin mikä, oikeastaan. Paitsi että se antiperspiranttina blokkaa hikoilua agressivisesti, on siihen lisäksi vielä ympätty raikas ja melkoisen voimakas hedelmäisomppuinen tuoksu, joka ainakin omassa käytössäni tuulahtelee kainaloista pitkin päivää kätkien alleen kaiken sellaisen, minkä kätkettäväksi soisikin. Kaiken lisäksi tuotteen kainaloidenkuivattelutehoa vahvistaa vielä sen sisältämä talkki.


Pidän tuotteesta sen tehojen puolesta, mutta en vaan kestä sitä muuten. Sehän tahraa paidat valkoisena tököttinä kuin pahinkin huolimattomasti sijoitettu maalitela!


Yleensä tuho alkaa jo vaatteiden pukemisvaiheessa. Vaikka kuinka yrittää olla varovainen, on paidan rinnusta tai vähintään helma sotkettu dödöraidoilla, jotka eivät tummimmista vaatteista lähde pois kuin uudessa pesussa. 

Aargh, kuinka ärsyttävää!


Itse olen kyennyt käyttämään tätä stickiä lähinnä työkäytössä, sillä valkoisen kauluspaidan kanssa sotkua ei tapahdu päällepukiessa tai paitaa päällä pitäessä ja vaikka tapahtuisikin, olen niin mukavuudenhaluinen ihminen, että surutta vaan pesetän työpaitani työpaikan normien mukaisesti yhtiölläni. No harmn done.

Mutta sitten sitä vaan tulee aina miettineeksi, että miksi kukaan kärsii tätä tuskaa kotona omien arkivaatteidensa kanssa?


Tahtoisinkin tänään kuulla niiden ihmisten kommentteja, jotka käyttävät aktiivisesti näitä tahrivia valkoisia stickejä. 

Oletteko mestaripukijoita? Käytättekö vain valkeita paitoja, joissa tahrat eivät näy? Vai onko näissä vaan niin ylivoimainen pito ja hajunpeittokyky, että ne kumoavat tahrivuuden negattiviset vaikutukset ylivoimaisesti?

Olkaa hyvät ja kertokaa, sillä asia todellakin kiinnostaa minua!


Kosmetiikka, NASA ja Mars kohtaavat

Kosmetiikkateollisuus on hauska business ja siellä pyritään kokoajan keksimään jotain uutta, joka on niin tarpeetonta, että se voisi jopa olla tarpeellistakin.

Yksi tällainen hauska innovaatio on IOMA Paris -merkin Youth Booster.


Veikeäkorkkisessa tuotteessa on käytössä sama MEMS-mikrosensoriteknologia kuin kuun pintaa tutkimaan lähteneellä NASA:n robotilla ja tuotteen ideana on, että se mittaa ihon kunnon ja kosteustasapainon aina ennen käyttöä kertoen, kuinka usein käyttäjän tulisi tätä ihoa kosteuttavaa ihmetuotetta käyttää.

Periaatteessa idea on veikeä. Laitteen antamassa LED-valoilla indikoitavassa asteikossa on kuusi tasoa, jotka kertovat asteikolla yhdestä kuuteen kuinka kuiva ja hoidon tarpeessa ihosi on ja pidettyästi sensorin pintaa ihollasi kaksi sekunttia saat kuulla, tuleeko sinun ihon kosteustasapainosi mukaan käyttää tuotetta kerran päivässä vai kahdesti päivässä. Käytännössä voit siis konkreettisesti seurata jatkuvasti ihosi kuntoa.


Hauska idea yhdistää teknologia ja kosmetiikkamaailman kaupallisuus, mutta minusta tuossa on menty hieman aidan matalimmasta kohdasta siinä, ettei mittaustulosten jälkeen ole kuin kaksi toimintamallia: käytä tuotetta aamulla tai käytä sitä aamulla ja illalla.


Itse kuitenkin innostuin kovasti siitä, että kosmetiikka alkaa yhdistyä teknologian kanssa ja kuluttaja pääsee välittömästi näkemään konkreettisia tuloksia tuotteen käytön hyödyistä.

Mitä mieltä te olette?

Tuotteesta voi lukea lisää merkin kotisivuilta täältä.

Luonnollisestikin voittaja

Sain pari kuukautta sitten blogini kautta kokeiltavakseni muutamia kahdenkin eri luonnonkosmetiikan sertifikaatin alla kulkevia NAFHA:n tuotteita.


Tuotteiden joukossa oli Moisturising Day Cream, joka on siis yllätys, yllätys nimensä mukaisesti kosteuttava päivävoide.


Olin kuullut tästä etukäteen paljon kommentteja, joten odotukseni tätä kohtaan olivat suuret. Onnekseni en tullut pettymään.


Jos iho on kuiva, muttei tahdo kovin rasvaista päivävoidetta, on yleensä melkoisen haasteen edessä ja saa aina tinkiä jostakin: joko iho alkaa päivän aikana kiristelemään kuivuuttaan tai sitten sille on vaan lykättävä ihan hitusen liian raskaalta tuntuva voide. No can do, aina ei voi voittaa.


Tämän voiteen kanssa on kuitenkin ollut jo melkoisen voittajafiilis. Tämä on nimittäin hyvä vähän kaikessa.


Ohuena iholle levittyvä fluidi tuntuu miellyttävän kevyeltä, mutta silti ihoa kosteuttavalta. Se jättää iholle samettisen pinnan, joka ei tunnu rasvaiselta, muttei silti kiristävältäkään. Ennen kaikkea tuote sopii loistavasti myös erilaisten meikkipohjien alle, sillä se ei lähde rullaamaan meikkivoiteitteni kanssa ja asettuu nätisti meikkipuutereidenkin alle.


En yhtään ihmettele, että tuotetta on kehuttu, sillä se on todellakin ansainnut kehunsa. Suojakerrointa tässä ei ole, mistä annan itse pienen miinuksen, mutta sen kanssa koostumus ei tietenkään olisi enää näin täydellinen. Hankinkin itse siis tämän kanssa aurinkosuojani meikistä.


Tuotteen voi ostaa itselleen esimerkiksi tämän affiliate-linkin kautta Biodellyn nettikaupasta, jonka listauksen mukaan se näyttäisikin olevan merkin myydyimpiä tuotteita.


Onko joku muu sattunut kokeilemaan tätä päivävoidetta? Voitteko yhtyä sanoihini sen erinomaisuudesta?

Sama laatu mutta hintaa kolmannes

Olen jo kauan aikaa sitten kehunut blogissani Shiseidon meikkivoidesiveltimen, joka on ollut ylivoimaisia suosikkejani meikkivoidesivellinten kategoriassa.


Tämä tiivis, napakka ja jämäkkä sivellin on ohittanut lättänät kilpailijansa mennen tullen, sillä meikkivoiteet on ollut täydellistä työstää iholle tällä pyöritellen. Meikkipohja liukuu iholle sille kauniisti sulaen ja niin voidemaiset kuin puuterimaisetkin tuotteet näyttävät tällä levitettyinä kauniilta.

Ainoa ongelma tätä suositellessa on ollut hinta, sillä harva on valmis maksamaan n. 35 euroa yhdestä siveltimestä -oli se sitten millainen taivaanlahja ja enkeleiltä saatu siunaus tahansa.

Siksi tahtoisinkin tänään esitellä teille Shiseidon siveltimelle loistavan vaihtoehdon, jonka hinta on noin kolmanneksen alkuperäisen suosikkini hinnasta.


Lemppari sivellinmerkkini Ecotools on nimittäin tuonut valikoimiinsa vastaavan, erityisesti BB- ja CC-voiteille tarkoitetun, mutta tietysti myös meikkivoiteille ja jopa meikkipuutereillekin sopivan apulaisen.


Tämä paksuvartinen ja viistottu sivellin on napakka ja meikkipohjan erinomaisesti iholle pyörittelevä tapaus, jota voin surutta suositella Shiseidon siveltimen sijasta hankittavaksi. 


Siveltimellä on helppoa tehdä iholle tasaista jälkeä, se ei ime sisäänsä meikkivoidetta kuten meikkisienet ja itse koen sen jopa sormiakin näppärämmäksi vaihtoehdoksi välillä. Suurin ero Shiseidon siveltimeen on tämän siveltimen Shiseidoa pidempi varsi, mutta itselleni varren pituus on ainakin se ja sama.


Synteettistä karvaa oleva ihanan pehmeä sivellin on myös helppo pitää puhtaana, silllä sen voi pestä aina parin käyttökerran jälkeen ihan vaan käsisaippualla ja jättää kuivumaan lappeelteen seuraavaa käyttökertaa odottamaan.

Mikäli kaipaatte uutta tuotetta meikkipohjanne levitykseen, suosittelen ehdottomasti tutustumaan tähän ihanuuteen, jolla esimerkiksi nenänpielet, silmien sisänurkat sekä laajemmatkin ihoalueet on helppoa, nopeaa ja kätevää meikata.


Ecotoolsin tuotteita myy mm. Biodelly, jonka affiliate linkin kautta tämän 10,90 euroa maksavan sivellinihanuuden voi ostaa täältä.

Onko joku muu kokeillut tätä tai Shiseidon vastaavaa sivellintä?

Hyvä ja edullinen aluslakka

Olen tykästynyt aivan valtavasti Lumenen uusiin Gel Effect -kynsilakkoihin, jotka nimensä mukaisesti tekevät kynsille geelilakkaukselle tyypillisen tavallista värilakkaa "pulleamman" efektin. Päästyäni noiden ihanuuksien makuun tavalliset "lättänälakat" eivät enää tunnu eivätkä näytäkään minusta miltään.


Olen myös yllätyksekseni huomannut tykästyneeni merkin Gloss & Care Repairing Base Coat -aluslakkaan. Tähän asti olen suosinut helposti liuskottuvissa kynsissäni OPI:n Nail Envy -lakkojen eri versiota, jotka ovat olleet ainoita apukeinoja estää kynsiäni liuskoittumasta.


Nyt olen kuitenkin käyttänyt tätä Lumenen uutta aluslakkaa jo pidemmän aikaa ja tajusin vasta yhtäkkiä, että hei, kyntenihän voivat todella hyvin ja ovat kasvaneet hyvin liuskoittumatta ja lohkeilematta!


Olipa mahtavaa löytää tällainen hyvä edullinen aluslakka, sillä OPI:n Nail Envyllä on tähän nähden melkoisesti enemmän hintaa. Ihan tositoimiinhan tämä pääsee vasta kun kesäkuussa aloitan jälleen työt laivalla ja näprään päivät pitkät tuotepakkauksia hyllyyn pahvilaatikoita purkaen, mutta ainakin näin viimeaikaisten kokemusteni perusteella tämä on ollut oikein vakuuttava tuote.


Päivän tuotevinkki meneekin siis niille, jotka etsivät hyvää kynsiä suojaavaa ja vahvistavaa aluslakkaa edulliseen hintaan: tsekatkaa ehdottomasti tämä!


Onko joku muu tykästynyt tähän?

Hyvää viherpiperöä kasvoille

Sain viime vuoden lopulla blogin kautta kokeiltavakseni Madaran SOS Moisture Creamin. 


Minulla on melko vähänlaisesti loppujen lopuksi kokemuksia luonnonkosmetiikan hoituototteista, mutta tutustun niihin mielelläni. Yleensä houkuttelevimpia tekijöitä ovat nimenomaan tuotteiden INCI-listat, sillä tämäkin tuote oli sisällöltään melkoista mahtitavaraa.


EcoCert-sertifikaatin lunastanut kosteusvoide on täynnä ihoa kosteutavia, pehmittäviä ja helliviä aineita ja on todellakin tehnyt talven ja kevään aikana iholleni hyvää.


Hygieeniseen pumppupulloon pakattu voide on koostumukseltaan miellyttävän täyteläinen, muttei kuitenkaan kohtuuttoman paksu. Olen käyttänyt tätä välillä aamuin illoin ja välillä vain yö- tai päiväkäytössä ja ollut tähän kaikella tapaa tyytyväinen.


Tämä on nimittäin istunut meikin alle hyvin saaden niin meikkivoiteet kuin puuterinikin asettumaan tämän päälle moitteettomasti. Yökäytössä tämä puolestaan on ollut oikein tehokas kosteuttaja ja vähentänyt iholla varsinkin talviaikaan tuntunutta kiristystä huomattavasti.


Ainoa miinus, jonka tälle joudun antamaan tulee tuotteen tuoksusta. Se ei vaan minusta ole cool millään tapaa.


Tykkään, että kosteusvoiteen levittäminen kasvoille tuntuu hyvältä ja tuoksuu hyvältä. Nenääkin miellyttävä tuote saa nimittäin aina hyvälle mielelle ja tekee voiteenkäytöstä entistäkin mukavampaa.


Tämän voiteen luonnonkosmetiikkainen ja yrittimäisen vihreä tuoksu ei kuitenkaan houkutellut minua millään lailla. Itseasiassa sain siitä jopa negatiivista palautetta lähietäisyydelle päästämältäni ihmiseltä, mikä toisaalta sai minut vaan harkitsemaan tuotteen kantamista mukanani käsilaukussa yökerhossa ylimääräisten iilimatojen karkoittamista silmällä pitäen.


Yökäytössä tuoksu häiritsi minua iltaisin nukkumaanmennessä hieman, mutta päivällä minusta kuitenkin tuntui, että se haihtui iholta loppujen lopuksi melko nopeasti voiteen levityksen ja meikkauksen jälkeen. Saatoin siis elää sen kanssa, mutta en ikinä itse valmistaisi tältä tuoksuvaa voidetta.

Jos tällaiset tyypilliset luonnonkosmetiikan tuoksut eivät kuitenkaan häiritse teitä, ja tahdotte loistavasti kosteuttavan sertifikoidun luonnonkosmetiikkatuotteen suosittelen katsastamaan tämän Madaran tapauksen. Minut se on ainakin innostanut perehtymään sarjaan lisää.



Onko joku muu kokeillut tätä? Tai onko teillä suositella muita hyviksi havaitsemianne Madaran tuotteita?

Järki ja tunteet -voi tätä naisen elämää

Tiedättekö sen ketjureaktion, kun joku sarja keksii jonkun yhden hienon jutun, joka myy kuin häkä ja lähtee sitten laajentamaan tuoteperhettä hullun lailla erilaisia kaupallisia variaatioita keksien?

Yleensä niissä on aluksi ideaa, mutta jossain vaiheessa homma vaan karkaa lapasesta.

Otetaan nyt esimerkiksi Urban Decayn kulttimaineeseen kohonnut Eyeshadow Primer Potion.


Homma alkoi hyvin yhdellä tuotteella ja lähti laajenemaan siitä pikkuhiljaa.


Keksittiin, että jos tuotteesta tekee shimmerisemmän version, saisi sillä kivoja efektejä luomivärien alle. Lanseerattiin Sin-sävy.


Sitten keksittiin vastapainoksi erityisen mattainen Eden-versio.


Markkinoille päätettiin kuitenkin vielä tuoda Greed-versio, joka on ahneen nimensä mukaisesti enemmän kullankimalteinen ja kellertävä kuin huurteinen Sin. En tiedä, nimettiinkö sävy sittenkin kuitenkin lopulta markkinointitiimin kunniaksi.


Tähän olisi ollut jo hyvä lopettaa (tai no, ennen Greediäkin olisi jo voinut...), mutta koska kaupallisuus toimii ja kaikki tahtovat nuorekkuutta, on linjan uusin lisäys Anti Aging Primer, joka lupaa nimensä mukaisesti toimia ikääntymisen merkkejä vastaan luomiväriä pohjustaessaan. 

Hey for real, ikääntymisen merkkejä vastaan taisteleva luomivärinpohjustaja? 

"Urban Decay Eyeshadow Primer Potion Anti Aging is a long lasting eye shadow base with serious anti-ageing benefits.

Infused with advanced anti-ageing ingredients such as Dermaxyl® and Kalpariane®, Eyeshadow Primer Potion Anti Aging helps to smooth the appearance of wrinkles whilst plumping, firming and hydrating the skin as it improves suppleness and elasticity. This revitalising and skin brightening eye shadow primer also improves the tone and texture of the eyelids for smoother eye shadow application."

 Kuulostaapa kivalta, mutta en minä nyt ihan tosi jaksa uskoa tällaisiin. 

"Ingredients: Isododecane, Talc, Cyclopentasiloxane, Trimethylsiloxysilicate, Oryza Sativa (Rice) Lipids, Triethylhexanoin, Trihydroxystearin, Disteardimonium Hectorite, Polyethylene, Sorbitan Sesquioleate, VP/Hexadecene Copolymer, C12-15 Alkyl Benzoate, Dimethicone, Alumina, Caprylic/Capric Triglyceride, Phenoxyethanol, PEG-40 Stearate, Synthetic Beeswax, Propylene Carbonate, Hexyl Laurate, Polyglyceryl-4 Isostearate, Tribehenin, PEG-10 Dimethicone, Stearic Acid, Ethylhexylglycerin, Ceramide 2, Alaria Esculenta Extract, PEG-10 Rapeseed Sterol, Palmitoyl Oligopeptide."

Onhan tuohon toki jotain ekstraa yritetty ympätä mukaan, mutta hei oikeasti, kai me kaikki tajuamme, että tässä on kyse vain kaupallisuudesta? Tajuamme varmasti, mutta onhan se houkuttelevaa ja myönnän, että samalla kun pyörittelen tälle silmiäni olisin minäkin se, joka kahta vaihtoehtoa punnitessaan valitsisi sen Anti Aging -version. Ihan vaan varmuuden vuoksi.
Tämä on niitä hetkiä, kun ihan itseäänkin ärsyttää oma järjen ja tunteiden ristiriitaisuus.


Valitsetteko te tuotteissa mielummin ikääntymisen merkkejä vastaan olevan version vai tavallisen?

Hurray for the Team Red part II

Muistatteko, kun muutama kuukausi sitten kerroin teille, kuinka ihastunut olin John Friedalta blogin kautta saamiini Full Repair -tuotteisiin, jotka siloittivat takkupörröni kertaheitolla ja vaivatta? 


Tänään tahtoisin jatkaa linjan tuotteiden ylistyslaulua vielä sen verran, että kehun teille vielä merkin naamionkin, joka sekin on minulle blogini kautta kokeiluun päätynyt. 


Jos jo sarjan shampoo ja hoitoainekin vaikuttivat tekevän hiuksilleni suoranaisia ihmeitä mitä tulee niiden siloitteluun ja pehmittämiseen, niin tämä tehotapaus niitä vasta tekeekin.


Naamio on vieläkin tehokkaammin ja ripeämmin kutrini siloittava, muttei silti niitä millään lailla raskaiksi tai lähmäisiksi jättävä. Pidän suunnattomasti juuri tällaisista muutaman minuutin vaikutusajalla hiuksiin ihmeitä loihtivista tuotteista, jotka kuitenkin jättävät hiukset ilmaviksi.


Tuppaan itse helposti hieman läträilemään turhankin reilulla kädellä hiusnaamioita annostellessani, mutta tämän minäkin jouduin toteamaan varsin riittoisaksi tuotteeksi. 


Koska en ole itse hetkeen pyörinyt tavarataloissa täytyy minun valitettavasti sanoa, etten ole aivan täysin varma, missä kaikkialla John Friedan tuotteita myydään. Kickseistä niitä löytää ainakin, mutta ehkä joku teistä osaa kertoa tarkempaa tietoa tuotteiden tavaratalosaatavuudesta?


Naamiolla on joka tapauksessa hintaa noin kymmenen euroa ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille pörröpäille.


Minkä verran te olette ehtineet tehdä tuttavuutta John Friedan tuotteiden kanssa viime aikoina?

Killer Volume!

Olen usein valitellut, kuinka hankalaa tuntuu olevan kehittää vedenkestävä ripsiväri, jonka massa ei olisi juoksevaa kuin purossa virtaava vesi. Ei siinä muuten mitään, mutta tällaisen hentoripsisen kun on mahdotonta saada löllömassaisella mascaralla aikaan yhtään minkään näköistä tuuheutta, vaikka mascara kuinka kauniisti ripsiet erottelisi ja toisi jopa hieman pituuttakin niihin.


Äitini toi minulle kuitenkin jonkun aikaa sitten matkatuliaisena todistusaineistoa siitä, ettei unelmani ole mahdoton toteuttaa ja että oikeasti tuuheuttavia vedenkestäviä ripsivärejä on olemassa, vaikkei niitä näillä meidän markkinoillamme pahemmin näykään.


Pääsin nimittäin tekemään tuttavuutta aasialaisen, mm. Thaimaassa, Kiinassa, Japanissa ja Malesiassa myytävän Za-merkin Killer Volume Mascaran kanssa, joka todellakin tekee ripsiin sitä killer volumea.


Suurella harjalla varustettu ripsiväri tuo ripsiin runsaasti massaa. Mascaran kaareva harja myös edesauttaa ripsiä taipumaan vedenkestävän koostumuksen lukitessa taivutuksen paikoilleen vesiliukoisia mascaroita tehokkaammin.


Ja tämä muuten todellakin pysyy. Siis ihan oikeasti pysyy. Poistaminen nimittäin todellakin vaatii hyvän silmämeikinpoistoaineen ja pienen ajankäytön.


Mascara kuitenkin teki ripsiin runsasta tuuheutta sekä runsautta ja itse harjailin sitä niihin ehkä hieman liikaakin kuvien ottoa varten, jolloin jälki ei enää ollut ihan niin siistiä, mutta pointti ainakin on todistettu: tämä vedenkestävä mascara kykenee kerrankin tuomaan tuuheutta hentoihinkin ripsiin.


Vaikkei tuotetta meidän lähimaissamme myydäkään, näyttää eBay sen olevan kotiutettavissa noin kolmellatoista eurolla omalle kotiovelle. 

Onko joku muu sattunut tekemään tuttavuutta aasialaisen Za-merkin kanssa?
Viewing all 968 articles
Browse latest View live